Wednesday 16 December 2015

Niilo Merileijona | Niilo the sea lion


Viime kesänä Sirkus Finlandian asiakkaita ilahdutti tempuillaan kaksi merileijonaa Lola ja Lappy. Ne olivat Patagonian merileijonia. Lola oli äiti ja kolme kertaa isompi oli Lappy-poika, joka syntyi Suomen Lapissa 2009. Ingo Stiebner esitti lemmikkinsä niin riemastuttavasti, että vieläkin on hauska muistella niitä. Mutta on Tampereella ollut ihan ikiomakin merileijona.

Sitä en muista oliko merileijonia useampia, mutta ainakin yksi oli Särkänniemen hyljealtaassa Tampereella aivan alkuvuosina 70-luvulla. Se oli Kalifornian merileijona ja sen nimi oli Niilo. Sillä oli samassa ulkoaltaassa kavereina kirjohylje Wilhelmi ja harmaahylje Marjaana. Wilhelmi tuli lahjoituksena Stutgartin eläintarhasta. Marjaana löydettiin lohisiimaan takertuneena Kaskisten edustalta. Allasta ei ole enää. Valokuviakaan en löytänyt mistään. Nämä kuvat ovat viime kesältä.


No comments: