Sunday 29 September 2013

Sirkus saapui kaupunkiin




Tamperelaisen Lastenkulttuurikeskus Rullan valloittavassa Sirkus saapui kaupunkiin -näyttelyssä kurkistetaan 1900-luvun alussa Suomea kiertäneen kuvitteellisen sirkusseurueen elämään. Näyttelyn keskuksena toimii sirkusmaneesi, jolla kävijät pääsevät heittäytymään sirkuksen sankareiksi ja harjoittelemaan sirkustemppuja. Sirkusnäyttely on Rullassa 3.11.2013 asti.

Avajaisissa eilen oli ilahduttavan paljon yleisöä, valtaosa tietysti lapsia. Ja hauskaa oli. Lyhyt puhekin jaksettiin kuunnella. Näyttely on rakennetttu tyylikkäästi ja lapsille sopivaksi. Suurimmat kiitokset ansaitsevat Markku Aulanko, Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos ja graafikko Sanna Koivumäki sekä lukuisa joukko muita asiaan innostuneita.

Näyttelyn on tuottanut Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä Kulttuurikasvatusyksikkö Taiten ja Kulttuurikeskus Pii Poon kanssa osana Taikalamppu-kehittämistoimintaa, ja se on suunniteltu kiertämään valtakunnallisesti lastenkulttuurikeskuksissa ja muissa näyttelypaikoissa.

Rulla on värikäs ja virikkeellinen lastenkulttuurikeskus, joka sijaitsee Finlaysonin entisessä tehdashallissa. Täällä lapset saavat taiteilla, esitellä töitään ja osallistua erilaisiin jännittäviin tapahtumiin ja työpajoihin. Rullassa on jatkuvasti esillä erilaisia lapsille suunnattuja näyttelyitä. Sisäänpääsy on maksuton, ja ohjaaja on paikalla niin ryhmiä kuin yksittäisiä kävijöitäkin varten.

Näyttelyn grafiikka ja pari ihastuttavaa isoa taulua ovat Sanna Koivumäen käden jälkeä.

Markku Aulanko kertoi pari jännittävää sirkustarinaa omasta nuoruudestaan.

No comments: