Thursday 18 August 2011

Sirkus Finlandia Junior


Sirkus Finlandia Junior toimi 1985–1989. Tässä kuvassa se on asettunut Lempäälään. Sirkus Finlandia hankki toisen sirkuksen isomman rinnalle. Pienellä päästiin mukavasti pienemmille paikkakunnille ja ahtaammille kentille. Osin sillä myös pidettiin kilpailijat omassa ruodussaan. Telttaan mahtui 600 henkeä.

Sirkuksen Tiedotuskeskuksen Sirkka-tietokanta kertoo, että ensimmäisenä vuonna johtajana toimi Björn Gammals eli jonglööri Henrico. Kuuluttajana oli Jukka Rossi. Suomalaisia ohjelmassa edusti myös taikuri Sir Richard eli Risto Pajunen. Muiltakin osin ohjelma oli samaa korkeatasoista laatua kuin emäsirkuksessakin.

Muuten – mihinkähän ovat hukkuneet Sirkus Finlandian ohjelmatiedot vuosilta 1990–1996 sekä Sirkus Piccolon tiedot? Piccolo oli myös Sirkus Finlandian pikkuveli. Sirkan tietokannasta niitä ei löydy. Eikä siellä näkynyt Finlandian talvisirkustakaan.

www.sirkusfinlandia.fi
www.sirkusinfo.fi

No comments: