Monday, 25 July 2011

Eka norsu Suomessa tänään vuonna 1804


Tänään tulee kuluneeksi tasan 207 vuotta siitä kun elefantti asteli ensimmäisen kerran Suomen maaperällä. Samaan heimoon kuuluvia mammutteja täällä on ehkä liikkunut joskus aikojen alussa.

Norsut eli elefantit ovat suurimpia maalla eläviä nisäkkäitä. Niitä on nykyisin kolme lajia: aasiannorsu eli intiannorsu, savanninorsu eli pensasnorsu ja metsänorsu.

Suurin koskaan punnittu norsu on Angolassa vuonna 1975 ammuttu 12 tonnia painava jötikkä. Tyypillisesti savanninorsu-uros kasvaa neljä metriä korkeaksi ja 7,5 tonnin painoiseksi. Naaras painaa noin puolet siitä.

Vanni (1973–2006) oli Suomen viimeinen norsu. Vanni esiintyi Sirkus Finlandiassa. Vuonna 1986 kiellettiin norsut sirkuksissa. Myöhemmin Vanni oli Liedon Zoolandia-eläintarhassa, josta se 2005 lähti ukrainalaiseen eläintarhaan.

Yhdysvalloissa Ringling Brothers and Barnum & Bailey Circus omistaa noin 50 norsua. Niistä parikymmentä kiertää sirkuksen mukana ympäri maata ja loput on sijoitettu tarhaan Floridaan.

Kuvassa pikkunorsu esiintyy koirien kanssa Linnanmäen ulkoilmanäyttämöllä 1970-luvun puolivälissä.

1 comment:

  1. Herttasempaa otusta ei voi ollakkaan.

    Lapsetkin Vanni otti vastaan aitauksessa eikä huolen häivää. Pepitan kuoleman jälkeen Vannin isohkossa talossa piti seuraa lampaat, hevoset, aasit, linnut ja pikkupossut. Vanni piti huolen lampaiden ravinnonsaannista tarjoten heinää ja huolenpitoa.
    Minä olin yksi niistä hakatuista lapsista joka löyti Vannista sen elämän kiintopisteen poikana ja Vannin näkemisen odotus oli 5-vuotiaalle jo koettelemus.

    Vannin tarina päättyi surullisesti Ukrainaan siirron jälkeen. Vanni lopetti syömisen Ukrainassa ja menehtyi 9kk siirron jälkeen 33-vuotiaana rouvana anoreksiaan.

    Kuva:Vanni, Ukraina, http://prntscr.com/ev8nuv

    ReplyDelete