Sunday 4 December 2016

Crazy Joker


Ihmeporukkaa tämä Aallon suku. Niinkuin nyt tämä taikuri Simo Aalto, joka syntyi 19.3.1960 kuvataiteilija Eeli Aallon ja opettaja Airi Aallon perheen kuopuksena. Yhdeksänvuotiaana Simo sai lahjaksi taikurivälinelaatikon ja innostui siitä valtavasti. Niin valtavasti, että kauppaa niitä edelleen tänäänkin. Ja esiintyy taikurina siinä välissä. Hän valmistui lastentarhaopettajaksi 1982. Ja esiintyi taikurina siinäkin välissä. Niin paljon, että 1990 Simo siirtyi päätoimiseksi taikuriksi. Taikasana Jokeri Pokeri Box  muotoutui Simo Aallon taiteilijanimeksi. Simo avioitui Kirstinsä kanssa 1993 ja jo seuraavana vuonna Kirsti aloitti esiintymiset Simon avustajana. Uusperheeseen kuuluu seitsemän lasta: yksi poika ja kuusi tytärtä. 


Syyskuun puolivälissä Simo Aalto lanseerasi Jokeri Pokeri Boxin rinnalle aivan uuden hahmon pikkujouluihin, harjakaisiin, karonkoihin ja ylipäänsä kaikenlaisiin kekkereihin, joissa halutaan pitää hauskaa! Crazy Joker on aikuisille tarkoitettu taikanäytös. En ole sitä vielä nähnyt, mutta odotan jännityksellä.


Entäs ne muut Aallot? Taiteilijoita hekin. Tänä päivänä lähes kaikki tuntevat Saara Aallon, joka niittää kiitosta ja mainetta äänellään, tans­si­tai­doil­laan ja heit­täy­ty­mis­ky­vyl­lään Britannian X-Factorissa. Hänen isänsä on Simo Aallon veli Markus. Simolla ja Markuksella oli aikoinaan oma bändi nimeltään Sodoma. Simo soitti rumpuja, Markus kitaraa. Saara Aallon Taina-äiti on myös laulaja ja opettaja. Myös Simo Aallon oma tytär Sari on jo pitkän kokemuksen omaava artisti. Hän on vatsastapuhuja, joita ei monia Suomesta löydy.

Tässä jutussa jäi nyt vielä monta Aaltoa mainitsematta, kaikki taiteilijoita, mutta jatketaan toiste. Se lista on todennäköisesti loputon.

.

1 comment:

Kasinohai said...

Olin kunnioitusta aivan kuten muutkin lapset viime vuoden tapahtumassa, jos en erehdy. Vaikka tiedän sen vain taikuuden, mutta en voi auttaa sitä, mutta olen kuitenkin hämmästynyt.