Englantilainen Philip Astley alkoi ensimmäisenä järjestää sirkusnäytöksiä ratsastuskoulunsa yhteydessä Lontoossa 1768. Astleyn Amfiteatterissa ei ollut kattoa kaikissa paikoissa. Sirkusnäytyöksiä esitettiin vuosikymmeniä rakennuksissa tai ulkona taivasalla.
Suomessakin on rakennettu useita tilapäisiä sirkusrakennuksia. Tässä yksi niistä.
Vuonna 1825 amerikkalainen sirkusyrittäjä Joshuah Purdy Brown käytti ensimmäisenä suurta kangastelttaa pysyvän rakennuksen sijaan matkanäytöksissään. Toisen tiedon mukaan yhdysvaltalaiset Aaron Turner ja Gilbert Spaulding perustivat ensimmäisinä 1820-luvulla kiertävän telttasirkuksen. Amerikkalaiset antoivat isolle sirkusteltalle nimen Big Top.
Teltat olivat aluksi hyvin pieniä, joissa oli yksi areena ja muutama sata istumapaikkaa. Kun kiertävät sirkukset yleistyivät, telttojen koot kasvoivat, jotta niihin mahtui enemmän pyöreitä näytösareenoita eli maneeseja. Vuonna 1932 sirkuksen yhdeksi osaksi liitettiin myös eläintarha.
Big Top Label (BTL) on laadunvarmistusjärjestelmä Eurooppalaiselle sirkustaiteelle, jonka riippumattomat sirkus-, laki- ja eläinsuojelu-asiantuntijat ovat kehittäneet Euroopan parlamentin jäsenen István Ujhelyin aloitteesta. Sen perusteella tarkastetaan ja sertifioidaan vuosittain jopa kolme eurooppalaista sirkusyritystä. Sertifikaatin myöntäjät ovat todenneet mm.: "On välttämätöntä erottaa toisistaan vastuulliset sirkukset, jotka kunnioittavat voimassa olevia sääntöjä ja lakeja, ja ne, jotka sivuuttavat sekä kirjalliset että kirjoittamattomat säännöt".
2018
Blackpool Tower Circus, Iso-Britania
Cirque Arlette Gruss, Ranska
Circus Krone, Saksa
2019
Sirkus Finlandia, Suomi
Magyar Nemzeti Cirkusz, Unkari
Circus Knie, Sveitsi
2022
Tsirk Balkanski, Bulgaria
Cirkus Brazil Jack, Ruotsi
Circus Roncalli, Saksa
2023
Circo Raluy Legacy, Espanja
Richter Florian Cirkusz, Unkari
Zippos Circus, Iso-Britania
4.12.2024
Cirque d'Hiver Bouglione, Ranska
Zirkus Charles Knie, Saksa
Sirkus Arnardo, Norja