Tuesday, 4 August 2015

Urpo Marttinen, taikuri – magician


Taikurimestari Urpo Marttinen (s. 29.3.1939) on tehnyt viihdetaidetta ammatikseen jo usean vuosikymmenen ajan. Ja tekee edelleenkin kun tilaisuus tulee. Aikaisemmin työskennellessään markkinoinnin parissa, hän yhdisti konditoriatyöt ja viihteelliset taikaohjelmat iloa, vaihtelua ja virkistystä antaviksi nautintohetkiksi. Hän on toiminut kiinteästi estradialan yhteisöitten hallituksissa, joista mainittakoon Viihdetaikurit ry ja Esiintyvät taiteilijat ry sekä Voimaa ilosta ry.


Hänen ohjelmistoonsa kuuluvat ns. close-up  eli lähitaikuustemput sekä myös isompimuotoiset  näyttämötemput aina illuusio-numeroita myöten.  Urpo Marttinen kiittää ansiokasta oppi-isäänsä Pentti Tuomista. Hän antoi vahvan sysäyksen ja arvokasta apuaan taikuuden tien ensivaiheissa. Tuomisen opastuksella Marttisesta tuli taikurimestari, joka ei kaikin ajoin tiedä kumpi työ, taikurin vaiko myyntikonsulentin työ oikeistaan onkaan varsinainen pääammatti. Björn Gammals muistaa hänet hyvin Osuuskaupan kiertueilta 1960-luvulla.


Urpo Marttinen on tehnyt kaksi omaperäistä  ohjelmakokonaisuutta, joista toinen oli Apu-lehden kustantama, siinä taikurin avustajana oli koko kansan tuntema laulajasuosikki Katri-Helena. Toinen tehtiin Sydänyhdistyksen työn tunnetuksi tekemiseksi ja silloin Marttisen avustajana Kalastajatorpalla oli näyttelijä ja laulajatar Ritva Oksanen.

.

No comments:

Post a Comment