Tuesday, 7 October 2014

Olliver Hawk


Enpä tiedä onko Olliver Hawk koskaan esiintynyt sirkuksessa, mutta mielestäni hän on ainakin sukulaissielu sirkusartisteille. Taikuri hän ei ollut, mutta viihdetaiteilija kyllä. Erinomainen sellainen ja veti kansaa todella hyvin näytöksiin.

Lavahypnotisoija Olliver Hawk oli oikealta nimeltään Olavi Erkki Wilhelm Hakasalo (1930–1988). Hän tuli suurelle yleisölle tutuksi 1960-luvulla aloittamillaan esityskiertueilla. Hawk tunnettiin titteleillä hypnotisoija ja mestarihypnotisoija, kun taas muut hypnoosin parissa työskennelleet käyttivät ammattinimikkeitä hypnologi, hypnoterapeutti tai jotain muuta. Hawkia on luonnehdittu aikansa supertähdeksi ja superjulkkikseksi. Hän oli myös kansainvälisesti tunnettu.

Hawk teki hypnoosia tunnetuksi lukuisten yleisötapahtumiensa välityksellä ja esiintymällä paljon julkisuudessa eri medioissa sekä ottamalla vastaan psykologisista ongelmista kärsiviä ihmisiä. Vuonna 1981 Kouvolan hovioikeus tuomitsii Hawkin luvattomasta lääkärintoimen harjoittamisesta. Hawk oli kuitenkin vapaa jatkamaan julkisia hypnoosinäytöksiään entiseen malliin.

Nämä kuvat ovat Olliver Hawkin 1968 julkaisemasta kirjasta.



No comments:

Post a Comment