Huvivero

Kuvassa Sirkus Finlandian klovni Nick Miehe, joka kävi valtiovarain ministeriössä kertomassa huviveroon liittyvistä vaikeuksista vuonna 1976. Kuvaaja oli Pressfoton Kaj Hagström.

Huvivero on ikivanha ja sitkeästi hengissä pysynyt keino rokottaa varsinkin rahvaan suosimia huvitilaisuuksia, jotka eivät olleet taidetta. Jo vuonna 1818 säädettiin, että kaupunkien maistraattien tuli velottaa huvitilaisuuksien järjestäjiä hopearuplalla ja vuosittain tilittää varat senaatille.

Minun ikäisteni paremmin muistama huvivero oli voimassa 1915–1981. Huvivero perustui vuonna 1914 annettuun Venäjän keisarilliseen säädökseen "Armollinen asetus julkisista näytännöistä ja huvitilaisuuksista kannettavasta väliaikaisesta verosta". Siis väliaikaisesta! Huviveron piiriin kuuluivat mm. konsertit, lavatanssit, teatterit, elokuvat ja tivolit.

Alkuun vero oli 10 % pääsymaksusta. Vuonna 1921 vero määrättiin erisuuruisena eri huveille, ollen elokuvista 40 % sirkusnäytöksistä, kabaree-esityksistä ja tansseista 50 % ja muista huvitilaisuuksista 10 %.  Ja se otettiin brutosta.

Huviveron perinnässä käytettiin alkuun postimerkkejä. Vuoden 1922 alusta tulivat käyttöön Suomen Pankin painamat huviveroliput. Lippu muodostui kolmesta osasta. Kuittiosalla pääsi tilaisuuteen, keskiosa jäi ostajalle (kuva alla) ja kantaosa oli myyjälle jäävä tarkastusosa.

Tottakai tähänkin keksittiin kaikenlaisia kiertoteitä. Esimerkiksi Suurosten surmanajoa ei verotettu, koska se laskettiin kilpa-ajoksi, josta ei veroa tarvinnut maksaa. Yleistä oli naamioida tanssit iltamiksi juhlapuheineen. Joissakin paikoissa myytiin samat liput kahdesti.

Sirkus Finlandian omistajat muistavat hyvin huviveron lopettamisen. Presidentti Urho Kekkonen allekirjoitti 15. elokuuta 1980 lain, jonka mukaan huvivero poistuu seuraavan vuoden alusta. Samana päivänä päivänä syntyi nykyinen sirkustirehtööri Carl-Johan Jernström.

Itselläni on henkeäsalpaava muisto huviverosta samoilta ajoilta. Särkänniemen huvipuistolla oli lupa käyttää lipunmyynnissään nk. Bireka-lippuja. Aina kauden lopussa myymättä jääneet vajaat lippurullat poltettiin poliisilaitoksen sihteerin Raimo Tannerin valvonnassa suuressa tynnyrissä. Lippujen päälle kaatamani neste osoittautui myöhemmin bensaksi. Heitin palavan tikun mielestäni aika kaukaa, mutta mutta naama siinä humauksessa paloi. Pari viikkoa meni kasvot siteissä.

Muuten – Tyyne Leivo-Larsson (1902–1977) muistetaan kansanedustaja-ajaltaan muun muassa siitä, että hän ehdotti merimiehiltä huviveron perimistä, koska he pääsevät matkustamaan ilmaiseksi ja näkemään maailmaa.