Wednesday 6 March 2019

Vanhat lippukioskit • Old Ticket Boxes


Yläkuvassa jonkun suomalaisen tivolin sisällä olleen sirkusteltan lipunmyyntikoppi eli kassa. Teltan sisäänkäynnin vieressä mainostaulussa näkyy nimet Gentleman Jack, Anna-Lisa ja Avenius.


Tässä on näkymä kassan sisäosaan. Ei varmaan ollut kovin viihtyisä työpaikka. Kuva lienee 1950-luvulta. Samanlaiset lippukopit olivat myös tivolien side-show -telttojen edessä.


Varsinkin pienemmissä kiertävissä sirkuksissa lipunmyynti tapahtuu tänäänkin yksinkertaisesti asuntovaunun ikkunasta. Niinkuin tässä Zoo Cirkus Sandorissa joskus 50–60 -lukujen vaihteessa, useammalla eri  nimellä. Lipunmyyjänä toimii Sandor Kleinbarthin vaimo Elise "Lisje" Kleinbarth (os. Althoff).


Ruotsalainen Cirkus Scala vieraili Suomessa useampana vuonna 60–70 -luvuilla. Se oli iso, menestynyt sirkus. Sisäänkäynti oli komea rakennelma. Keskeltä fasadia pääsi sirkusalueelle. Sen molemmin puolin oli lipunmyynnit.


Vuonna 1977 Ohjelma-Apu Oy:n johtaja Janne Hakulinen toi Suomeen italialaisen suursirkuksen Citta di Roma. Kalusto oli loisteliasta. Kassavaunun katolla loisti valokyltti "Biglieteria". Sirkuksen johtaja oli Elio Bizzarro ja hänellä oli suomalainen vaimo, jonka nimen jo hukkasin.


Pieni tanskalais-sirkus Stella Nova saapui maahamme 1983 ja viihtyi täällä kahdeksan vuotta peräkkäin. Lippukioskina toimi sitä varten teipattu asuntovaunu. Sirkuksen johtohahmot olivat Ulla ja Jack Steckel. Ulla puhui hyvin suomea. Sitä hän oli opetellut jo aiemmin kiertäessään Suomea äitinsä ja isänsä kanssa tivoleissa. Isä oli kuuluisa taikuri Spinoza.


.

No comments: