Monday 4 March 2019

August, Uno ja Karl Sunell

Onkohan tässä nyt Uno vai August? Herrat käyttivät joskus toistensa kuvia mainoksissa. 

Heistä on ollut juttua täällä aiemminkin, mutta nyt on mukana pari uutta kuvaa. Sunellit ovat yksi suomalaisen sirkushistorian kohutuimmasta veljessarjasta. Uno Sunell taisi olla heistä kirkkain tähti. Heidän isänsä Jooseppi oli  kirkon vahtimestari ja äidillä oli rinkelileipomo Kluuvikadulla Helsingissä. Perhe asui Vuorikadulla. Jooseppi teki huonoja kiinteistösijoituksia, teki konkursin ja velkaantui pahoin. Jooseppi joko karkoitettiin tai lähti Siperiiaan ja äiti Maria lähti tyttärensä kanssa Amerikkaan. Pojat otettiin huostaan Suomessa. Vanhimman veljen Karl Sunellin johdolla alkoi heidän sirkusuransa, kun he pääsivät pois koulukodista. Molemmat olivat harrastaneet voimistelua ja olivat aluksi akrobaatteja.

Taikuri ja kahlekuningas August Sunell.

Vuonna 1906 Uno ja August Sunell lähtivät äiti Marian perässä Amerikkaan ja tutustuivat siellä mm. Harry Houdiniin, jolta ostivat joitakin välineitä. Karl oli mennyt jo omille teilleen Australiaan ja Etelä-Amerikkaan. August oli erittäin etevä kahlekuningas ja taikuri. Unosta tuli hänen seuraajansa. Neljä vuotta myöhemmin he palasivat Suomeen ja esittivät täällä kahle- ja taikatemppuja. 1910-luvulla veljekset kiersivät paljon Ruotsissa. August lähti takaisin Amerikkaan perheensä kanssa 1914 ja kuoli siellä 1924. Uno meni naimisiin ja vietti parhaat vuotensa esiintyen  Ruotsissa. 1920-luvulla Uno siirtyi esiintymään Suomeen. Hän kuoli 1935 ja haudattiin Malmille.

Lehti-ilmoitus Kansan Sanassa 21.08.1919.

Cirkus Schreiberin mainos 1918.

Ruotsin Sundsvallissa 1921 painettu juliste.

Kommentit:

Ihmettelin, kun pojat esiintyivät välillä Englannissa, Saksassa ja Venäjällä. Ehkä selitys on että kun menivät Amerikkaan niin pysähtyivät matkalla Lontooseen tai Saksaan. Sunellien välineet osti Eero Korkki. Osa välineistä on Punkalaitumen kotiseutumuseossa. Nuo julisteet ovat kopioita Unon tyttären pojalta. Unon poika Uno Veikko oli vapaaehtoisena talvisodassa.
Anonyymi


.

No comments: