Tuesday 1 January 2019

Pärinää sirkusteltassa • Rumble under the Big Top


Moottoripyöriä on nykyään näkynyt sirkuksissa useinkin. Mutta ei siinä mitään uutta ole. On niitä aiemminkin ollut, kuten ylhäällä näkyvä kuva osoittaa. Kuva on otettu Suomen Tivolin sirkusteltassa joskus 1930-luvulla.  Kyseessä on todennäköisesti akrobaattiryhmä nimeltä 4 Martini. Yksi esiintyjistä istuu moottoripyörän selässä, kaksi tasapainoilee esiintymistelineen päällä ja neljäs roikkuu jaloistaan trapetsilla. Moottoripyörä ajoi ylhäällä kapeaa ympyrärataa ja välillä sekin roikkui ilmassa pää alaspäin. Onko tuo jaloistaan roikkuva klovni virolainen Martin Kroll?


Surmanajo on vanha juttu tivoleissa ja huvipuistoissa. Sitä esitettiin puisissa, valtavan tynnyrin tapaisissa kirnuissa tai rautaisissa, läpinäkyvissä palloissa. Nyt sekin on löytänyt tiensä sirkusteltan sisälle. Kuvassa The Duorios -ryhmän ajaja kaasuttaa maneesille esiripun takaa Sirkus Finlandiassa 11.9.2012.


Melanie Chy on yksi maailman tunnetuimmista ekvilibristeistä. Maneesille hän pärisyttelee moottoripyörällään. Ajettuaan pyöränsä pyörivälle jalustalle hän aloittaa numeronsa sen päällä. Hänellä on muuten tämän sivun komein pyörä. Merkkiä en saanut selville. Esiintymispaikkana on Sirkus Finlandia 6.4.2013.


Akrobaatti tuotiin maneesille ympäri kiepsahtavalla mönkijällä Cirque Berserk'in näytöksessä Hyde Park Winter Wonderland'ssa, Lontoossa 28.12.2015. Teltta oli nimeltään Mega Dome ja sen kehuttiin olevan uusin ja suurin Yhdistyneissä Kuningaskunnassa.


Pariakrobatiaa moottoripyörällä nähtiin myös Sirkus Calibassa Espoossa 10.4.2016.


Englantilaisilla Lia ja Sebastian Foray tekivät kolme numeroa Sirkus Tähdessä 2018. Sebastian teki omalla nimellään ilma-akrobatianumeron. Lia teki oman aerial hoop rengastrapetsinumeronsa. Nimellä Duo Foray he tekivät yhdessä veitsenheittonumeron.


.

No comments: