Wednesday 28 November 2018

2018 • Sorin Sirkus • Joulushow • Christmas Show


Taattua laatua nähdään taas Sorin Sirkuksen Joulushowssa Tampereella. Lavastus, valot ja puvut kutittavat silmiä ja mieltä. Katsoja viedään taianomaisesti 1900-luvun alun Tampereelle kun sirkus saapuu kaupunkiin. Silloin ei sirkus vielä ollut taidetta, mutta näiden kiertolaisten elämään uppoutuu helposti.


Parrakkaan naisen trapetsin takana näkyy haulitorni, joka pystytettiin Pispalaan vuonna 1908. Moni sirkus pysähtyi noihin aikoihin Pirkkalan valtatien varteen. Show-sanaa ei kuitenkaan silloin vielä tunnettu.


Kummajaiset olivat tuohon aikaan kysyttyjä esiintyjiä. Maneesilla nähtiin kääpiöitä, jättiläisiä, kaksipäisiä eläimiä, parrakkaita naisia, siamilaisia kaksosia, jne. Tässä yksi Sorin kummajaisista, joka on puoliksi nainen ja puoliksi mies ja aivan fantastinen rola-rolan päällä.


Maneesin reunoille pysäköidyt asuntovaunut ovat todella hienoja. Jopa niin, että kirjoituspöydän jaloissa on kumipyörät. Muuten ne ovat täydellisesti ajan hengen mukaisia.


"Eläimiäkin" on mukana useita erilaisia, koska kyseessä on klassinen kiertävä sirkus. Norsua olisin halunut nähdä enemmän. Se on taitavasti valmistettu ja sympaattinen.


Tulta näkyy kiitettävän paljon useallakin artistilla. Sampo Suihkonen taitaa olla todellinen duunari tässä esityksessä. Hän on välillä tikkailla, tulennielijänä, fakiirina, löysällä vaijerilla, yksipyöräisellä, jongleeraamassa, kuuluttajana ja vaikka minä.


Tämän shown haluan nähdä vielä toiseen kertaan. Ehkä sitten tammikuun puolella, kun esiintyjien alkujännitykset ovat tasaantuneet ja rutiinitkin omaksuttu.


.

No comments: