Tuesday 9 October 2018

2018 • Huvipuistopappi ja sirkuspappi • Amusement Park Priest and Circus Priest

Pastorit Ilari Luoma ja Kai Sadinmaa.

Sirkus Finlandian kesäkiertue päätyy perinteisesti aina lokakuuksi Helsinkiin. Tänä vuonna Kaisaniemen kentällä on näytöksiä 28.10. asti. Perinteen mukaisesti myös sirkuspastori Kai Sadinmaa järjesti jumalanpalveluksen Finlandian sirkusteltassa 7.10. aamupäivällä klo 10. Yllätysvieraaksi Sirkusmessua pyörittämään tuli Särkänniemen huvipuistopastori Ilari Luoma. Heidän kanssaan messun toimittivat Outi Hänninen, Elina Jokipaltio ja Tiina Sara-Aho. Taustamusiikista ja säestyksistä vastasivat Miika Vintturi ja Tiia Karttunen. Tilaisuus oli jälleen erilainen ja mieliinpainuva. Vuoden päästä seuraavan kerran.

Sebastian leikki silmänkääntäjää.

Totista taukojumppaa.

Hän tanssi kuin enkeli.

Kuvaelma on joskus tehokkaampi kuin pelkät sanat.

Katu-urut oli hupussa. Kanttoria ei näkynyt missään.

Englannin piispa?

Ei se kynttilä kaatunut vaikka moni pahinta pelkäsi.

Ester Viljanen lauloi vaihteeksi englanniksi niin maassa kuin ylhäällä trapetsillakin.

Bändi hoiti hommansa hyvin.

Kotimatkalle päästiin rauhallisin mielin.
--------------------------------------------------------------------------------------------------




.

No comments: