Monday 6 February 2017

Posetiivit • Hand organs

Sirkus Finlandian katu-urut 2004. Edessä rytmiryhmänä Prof. Bluffo 
ja oikealla Risto Autio posetiivinsa kanssa.

Suomen tivoleissa ja sirkuksissa on aina soineet käsin veivattavat posetiivit ja koneelliset katu-urut. Niiden hieman surumielinen sävy iloiisessakin musiikissa viehättää monia. Posetiivimusiikkia soitetaan nykyään yleensä yleishälyyn kuuluvana osana. Harvemmin pidetaan mekaanisen musiikin konsertteja. Yhtenä orkesterin soittimenakaan se ei taida oikein vedellä mekaanisuutensa vuoksi. Mutta onko kellään tietoa, onko posetiivilla säestetty artisteja sirkuksessa tai mykkäelokuvia?

Posetiivari Tavaratalo Stockmannin pääovella Tampereella 30.9.2007. 

Suomen posetiivarit ry viimeistelee parhaillaan Museoviraston tukemaa tutkimusta "Posetiivarit Suomessa". Aineistoa on saatu kerättyä hyvin, mutta muutamat tiedomurut kaipaavat vielä lisätietoja. Tässä pari esimerkkiä:

Mikä hän mahtoi olla miehiään posetiivari, jonka lempinimi oli Tammelan pappa? Tämä Kalle Holm oli tiettävästi Tampereelta kotoisin oleva pihasoittaja, ja hänet muistetaan joko sirkuksessa tai tivolissa soittaneeksi posetiivariksi 1920-luvulta. Voisiko hän olla ainakin vielä vuonna 1927 Tampereella kunnalliskodissa asunut Kalle Holming?

Toinen posetiivari joka sivuaa kiinnostuksen kohteita, on Korsossa asunut ja vuonna 1988 kuollut tivolimies ja posetiivari Carlo eli Kaarlo Casale. Ainoa joka hänestä on osannut arkistojen lisäksi jotain kertoa, on ollut edesmennyt Kalevi Sariola. Onkohan Casale mitenkään tuttu?


Tamperelaisen Minetin onnenlehtiä.

Kommentit:

•••••••••••••••••••••••••••••••••• Tampereen Stockmannin edessä otetun kuvan posetiivari Teuvo Ylitalo vieraili usein myös Oulusssa. Minä ja muut kadulla esiintyvät nuoret esiintyjät saimme Teuvolta paljon apua ja tukea. Minä sain ensimmäisen klovniasuni Teuvolta lahjaksi. 
Klovni Sebastian
••••••••••••••••••••••••••••••••••
Ainoa Mineteistä, joka tuolta ajalta tulee mieleen, on Adolfo, Giuseppen poika. Ymmärtääkseni vanhat posetiivit jäivät juuri hänelle.
Markku Karvonen
••••••••••••••••••••••••••••••••••
.

1 comment:

Klovni Sebastian said...

Tampereen Stockmannin edessä otetun kuvan posetiivari Teuvo Ylitalo vieraili usein myös Oulusssa. Minä ja muut kadulla esiintyvät nuoret esiintyjät saimme Teuvolta paljon apua ja tukea. Minä sain ensimmäisen klovniasuni Teuvolta lahjaksi.