Tuesday 11 October 2016

Marko Karvo • taikuri • magician


Kuvassa ylhäällä esiintyvä artisti on nimeltään Carmen. Hän aloitti taikatemppujen tekemisen vuonna 1995. Yli 20-vuotisen uransa aikana hän on esiintynyt öljysheikeille, valtioiden päämiehille ja kuninkaallisille. Takana on yli 10 000 esitystä ja esiintymispaikkoina on ollut mm. maailman hienoimmat varieteet. Diivan tavoin hän on temperamenttinen, synnynnäinen esiintyjä ja lahjakas. Carmen on keltatöyhtöinen kakadu. Hänen seurueeseensa kuuluu toistakymmentä lintua. Kaksi araa ovat suurikokoisimmat kollegat. He ovat Vella ja nuorempi Zora. Tämän kesän he ovat kiertäneet Suomea Sirkus Finlandian kanssa.


Seurueeseen kuuluu myös muutama ihminenkin. Taikuri Marko Karvo vaimonsa Vanessan kanssa ovat heidän läheisimpiä työtovereitaan niin esiinnyttäessä kuin majoitus- ja muonituspuolellakin. Marko Karvo on estraditaikuuden ensimmäinen suomalainen maailmanmestari (2012) ja esiintynyt muun muassa vuosia maailmankuulun Lido de Paris’in lavalla. Perheeseen kuuluu myös 3- ja 7-vuotiaat lapset. Sirkus Finlandiassa ollaan tämän kuun loppuun asti Helsingin Kaisaniemessä. Sen jälkeen poiketaan kotona Frankfurtissa ja sitten taas maailmalle. Carmen kun pitää hieman lämpimimmistä maista.

Kommentit:

Tämän vuoden paras esitys Sirkus Finlandiassa oli tämä. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt näin upeaa lintuesitystä.
ninnu


.

1 comment:

  1. Tämän vuoden paras esitys Sirkus Finlandiassa oli tämä. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt näin upeaa lintuesitystä.

    ReplyDelete

Lähetä kommentti. Tarkistuksen jälkeen se julkaistaan pienellä viiveellä: