Friday 26 February 2016

Sirkka Tikka



Hän on se kolmas Tikka suomalaisen sirkuksen historiassa, ei kuitenkaan mitään sukua Ulla tai Laura Tikalle.  Jämsäläissyntyinen Sirkka Tikka kertoi rakastuneensa sirkusmaailmaan jo 10-vuotiaana Linnanmäen Peacock-vierailullaan. Aikuisena taidemaalari Sirkka Tikka oli myös töissä Peacockissa. Ateneumissa kuusi vuotta taidetta opiskellut Tikka ikuisti sirkuselämää tauluihin, piirroksiin ja valokuviin. Inspiraation lähteenä oli paljolti Sirkus Finlandia, jonka palveluksessa hän toimi graafisena taiteilijana ja sihteerinä. Sirkan omassa suvussakin on ollut sirkustaiteilijoita. Työnsä ohessa hän valokuvasi ahkerasti. Vuonna 1995 Karjaalla olleessa näyttelyssään hän kertoi, että sirkusaiheisia valokuvia on kertynyt noin 30 000 kpl. Muutamia kymmeniä niistä on Sirkus Finlandian hallussa. Näyttelyitä Tikalla oli mm. Joensuussa, Porvoossa, Varsovassa, Hong Kongissa, Shanghaissa ja Pietarin Sirkusmuseossa. Työt ovat levinneet sirkuslaisten mukana ympäri maailmaa.



.

No comments: