Friday, 10 July 2015

Tungosta Jyväskylässä – Rush in Jyväskylä


Jyväskylässä on nyt viihdettä tarjolla yllin kyllin. Jyväskylän Kesän tapahtumat näkyvät kaikkialla sunnuntaihin asti. Sirkus Finlandialla on vielä tänään pari näytöstä Hippoksella. Ja katukuvassa näkyy jopa pari Sirkus Tähdenkin julistetta, jotka ovat unohtunneet paikoilleen. Tähti kävi Jyväskylässä viikko ennen Finlandiaa.


Näin Finlandian esityksen jo keväällä. Ohjelman numeroiden järjestys on nyt hieman muuttunut ja jotkut numerot ovat hiukan hioutuneet. Kaikki parempaan suuntaan. Tämä on yksi Finlandian parhaimmista ohjelmista.


Ja on täällä Jyväskylässä paljon muutakin hauskaa. Huomioni kiintyi ajoradan viressä seisovaan mieheen, jolla oli samanväriset housut kuin Nalle Wahlroosilla. Kasvot nähtyäni huomasin, että sehän olikin Joulupukki liftaamassa. Kovasti oli laihtunut. Mukana oli kolme lahjasäkkiä, muutamia risuja ja suomenlippu. Kädessä ukolla oli lappu, johon hän oli kirjoittanut tavoitteensa "MUUALLE". Oliskohan Joulumuori saanut vihiä äijän sijainnista?

Kommentit:

Tuo sirkus tähti unohtaa noita mainoksiaan joka paikkaan, Mikkelissäkin tähden mainos oli unohtunut tien varteen. Harmi, että menee kalliit mainokset hukkaan.



.

1 comment:

  1. Tuo sirkus tähti unohtaa noita mainoksiaan joka paikkaan,Mikkelissäkin tähden mainos oli unohtunut tien varteen. Harmi,että menee kalliit mainokset hukkaan.

    ReplyDelete