Thursday 18 June 2015

Tivoli Unto Sariola 1958 – Fairground Unto Sariola


Tässä on Tivoli Unto Sariolan lehti-ilmoitus Tampereella vappuna 1958. Sariolan veljeksillä oli näitä tivoleita parhaimmillaan kai neljäkin kappaletta. Joskus kuljettiin nimellä Suomen Tivoli ja joskus omilla nimillä. Menen aina sekaisin näissä nimissä. Korjatkaa jos huomaatte vääriä tietoja. Veljekset jakoivat  Suomen eri alueisiin, joita kukin tivoli kiersi vuorovuosina.



Unto Sariola oli 1942–1944 Karhumäen Tivolin johtajana.  Sirkus Sariolan vetäjänä hän toimi 1949–1953 eli koko sen toiminnan ajan. Unto Sariola sai käyttöönsä Suomen Tivolin toiminimen vuonna 1961.

Nykykielessä kai käytetään yleisimmin sanaa norsu, vaikka se kaikissa muissa kielissä on elefantti. Vaikka tuo kuva näyttää oudolta, niin ilmeisesti tässä ilmoituksessa puhutaan Pepitasta, joka oli intialainen norsu ja joka tuotiin Sarioloille kaksivuotiaana vuonna 1953. Caru kreikkalainen eli Kalle Nyman toimi 10 vuotta Pepitan kouluttajana. Nyman avioitui saksalaisen Gisellan kanssa, joka esiintyi mm. Suomen Tivolissa. Hän esiintyi ranskalaisena nimellä La Gisetta sekä tanssimassa käärmeiden kanssa että notkeusakrobaattina pöydällä. He muuttivat 60-luvun lopulla Frankfurtiin. Ailakki ja Unto Sariolan poika Pertti työskenteli 24 vuotta Pepitan kanssa. Kalle Nymanin jälkeen vain Pertti pystyi esiintymään Pepitan kanssa. Se ei hyväksynyt edes Pertin apulaista lähelleen pesemään, tuomaan vettä tai heiniä tai siivoamaan tallia. Suomen Tivolilla oli myöhemmin toinenkin norsu, Bimbo. Tullessaan se oli kolmevuotias ja pienikokoinen.

Caru kreikkalainen Pepitan selässä ja hänen vaimonsa Gisella vasemmalla inkkarinaisten 
välissä. Inkkariperhe 7 Broadnes eli Erhard Bosslen perhe esiintyivät 
ainakin Tivoli Matti Sariolassa 1959 ja 1960.
Kommentit:

7 Broadnes esiintyi Tivoli Matti Sariolassa myös ainakin vuonna 1958 sekä Suomen Tivolissa vuonna 1963.
Peter Lindfors

.

1 comment:

Peter Lindfors said...

7 Broadnes esiintyi Tivoli Matti Sariolassa myös ainakin vuonna 1958 sekä Suomen Tivolissa vuonna 1963.