Monday, 26 January 2015

Kultaiset Klovnit – Gold Clowns


Monte-Carlon Sirkusfestivaalien Kultaiset Klovnit ovat ehkä sirkusmaailman himoituimmat palkinnot. Tänä vuonna ne jaettiin 39. kerran. Ensimmäisinä vuosinai jaettiin vain Kultaiset Klovnit, nykyään myös Hopeiset ja Pronssiset. Tänä vuonna Kultaisia Klovneja jaettiin neljä kappaletta näille artisteille:

The Flying Mirror eli pohjois-korealainen Pjongjangin Kansallissirkuksen lentävä trapetsiryhmä teki varmaa työtä, jota oli ilo katsella. Harva sirkus pystyy kuitenkaan palkkaamaan näin isoa ryhmää ohjelmaansa.

Ekvilibristiryhmä Troupe Acrobatique Nationale de Chine työskenteli kiinalaisille tuttuun tyyliin virheittä ilman näkyviä vapinoita ja virheitä. Jokaisella ryhmän jäsenellä näkyi olevan voimaa kuin pienessä kylässä.

Dressööri Anastasia Fedotova-Stykanin hevosnumero oli mielestäni koko festivaalin paras. Oli ihanaa katsella kuinka hän hallitsi hevosiaan jopa pelikillä eleillä ja puheella ilman fyysistä kontaktia – niin laumaa kuin yksittäistä hevostakin.

Fumagalli ja Daris ovat yksi kysytyimmistä klovnipareista tällä hetkellä. Kyseessä ovat veljekset Gianni ja Daris Huesca. Minulla oli tavattoman hauskaa heitä seuratessani vaikken ymmärtänyt kuin 10 % heidän puheestaan. Suomessa heillä saattaisi olla vaikea esiintyä, koska valtaosa numeroista on puhetta.

Menikö palkinnot oikeille artisteille? Se on taas toinen juttu, niinkuin aina. Ohjelma oli korkeatasoista kuten aina. Esiintyjinä oli maailman tämän hetken huiput.

Pari asiaa oli mielestäni poskellaankin. Moskovan sirkuksen baletti esitti useaan kertaan numeroiden välissä  asuesittelyjä, mannekiininäytöksiä, kuvaelmia . . . miksi niitä voisikaan nimittää. Ei ne kuulu sirkusnäytökseen noin suuressa mittakaavassa vaikka miellyttivätkin silmää. Toinen kummallisuus oli musiikkivalinnat. Reto Parolari on loistava kapellimestari ja hänellä käytössään huippumuusikot, mutta miksi piti jokaisessa tyhjässä välissä soittaa yhtä ja samaa kappaletta. Se alkoi jo loppuillasta ärsyttää.

.

No comments:

Post a Comment