Monday 5 January 2015

Esirippu – The Curtain 1

Sirkuksissa on esirippu samaan tapaan kuin teattereissa – melkein. Sirkuksessa ei kuitenkaan piiloteta näyttämöä verhon taakse kuten teatterissa. Esiripun takana sijaitsee garderobi eli taiteilijalämpiö tai backstage. Esirippu on useimmiten kangasta. Yksinään kangasverho on hyvin arkisen näköinen. Sirkuksissa esiripun ympärille on usein rakennettu näyttävä fasadi eli rakennelma kehykseksi, jolla saadaan lisää näyttävyyttä. 

Näillä kuvilla esittelen teille Sirkus Finlandian esirippuja eri vuosina. Vanhoista kuvista on helpompi löytää oikea vuosiluku tämän avulla. Ylhäällä tietenkin Finlandian historian ensimmäinen esirippu ja fasadi vuodelta 1976. Esiintymisvuorossa on klovniryhmä Nick Miehe & Comp.

Seuraavana vuonna 1977 esiripun kehykset muuttuivat yksinkertaisemmiksi. Edelleen orkesteri sijoitettiin esiripun yläpuolelle. Kuva on ensimmäisestä "Kirkko ja Sirkus" -yhteistyöstä. Vasemmalla pastori Ilmo Launis ja keskellä Leena Jurvakainen.

Tähän kuvaan on liitetty kuvateksti: Norsu ensimmäistä kertaa Muoniossa 1978. Tässä taustalla näkyy sama fasadi kuin edellisessäkin. Jospa tuo norsu-kuva on sittenkin otettu 1977?

Tämä kuva on myös vuodelta 1978. Ruotsalainen Reino taiteilee siinä miekan kanssa. Ainakin syyskuussa Tony Rixin tilalla esiintyi Reino eli Karl Otto Hilding Andersson vaimonsa Elsyn avustuksella. Vaihdettiinko siis esiripun fasadi kesken kauden?

Nämä molemmat kuvat on otettu vuonna 1980. Molemmissa näkyy samat esiintyjät: Klovniryhmä Los Carlos eli Jukka Rossi, Carlo Bergman ja Stefan Bergman. Kumpi fasadi oli ensin, yläkuvan vai alakuvan? Alimmaisessa kuvassa onkin niin iso esirippu, että se ei mitään kehyksiä kaipaakaan. Sirkusorkesteri on tässä siirretty ylhäältä alas vasemmalle.

Jatketaan huomenna.

Kommentit:
•••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
Kahdesta alimmaisesta kuvasta. Toiseks alempi on -79 alin kuva -80 tai -81. Sininen, korkea täytyi olla Gärtners elefant show,n vuoksi. Norsut ei mahtuneet muuten tuleen ja poistuun maneesilta
•••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
Norsut selittävät tuon korkean väliverhon, mutta eikös molemmissa kuvissa ole sama Los Carlos -klovniryhmä? Ja he esiintyivät vain 1980. Thord Jungella oikealla näkyy olevan sama asu molemmissa kuvissa. Samoin vasemmalla puolella olevalla naishenkilöllä (kuuluttaja?).

Ohjelmalehtien mukaan 1979 klovnit olivat Codrelli's Itävallasta (Randi ja Horst Necid-Codrelli sekä Josef André Bödenler-Codrelli) ja Coronas Tanskasta. Tässä kuva vuoden 1979 klovneista. Codrellit vai Coronas?
•••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
Wille Ahrensilta tuli järkeenkäypä selitys noille kahdelle eri  fasadille  samana vuonna 1980. Ylimmäinen kuva on otettu ensimmäisinä kiertuepäivinä ja alakuva sen jälkeen kun huomattiin ettei Gärtnerin mahdu siitä kulkemaan. Orkesteri siirtyi maan tasalle.
•••••••••••••••••••••••••••••••••••••••

.

2 comments:

Anonymous said...

Kahdesta alimmaisesta kuvasta. Toiseks alempi on -79 alin kuva -80 tai -81. Sininen, korkea täytyi olla Gärtners elefant show,n vuoksi. Norsut ei mahtuneet muuten tuleen ja poistuun maneesilta

Kari Nieminen said...