Tuesday 2 December 2014

Taikuri K.F. Sandell 1912

Taikuri-nimitys nykyisessä tarkoituksessaan on melko nuori suomenkielessä. Pitkälle 1800-luvun lopulle asti puhuttiin velhoista, silmänkääntäjistä, loihtutaiteilijoista jne. Nyt löytyi minulle ihan uusi titteli: makisti. Kun kyseinen herra saapui Amerikasta, niin tuo termi johdettiin ilmeisesti magic-sanasta. Kertokaa, jos tiedätte lisää tästä taikuriperheestä.

Pispalan VPK:n talo sijaitsi Tampereelta Hyhkyyn päin mentäessä Pispalan valtatien pohjoispuolella, Pispan taloa vastapäätä. Eniten kuuluisuutta on vuonna 1888 perustettu Pispalan palokunta saanut rauhallisesta totemuksestaan "Jos lähtis . . .". Nykyisin paikalla toimii nukketeatteri Mukamas (alakuvassa). Teatterin katsomoon mahtuu kerrallaan 60–80 katsojaa.

Kommentit:

Olen itsekin törmännyt samaiseen herraan. K.F. Sandell oli siis taikuri, tai "magisti" ja "taikataiteilija". Jo vuonna 1908 hänestä löytyy ilmoitus Kotkasta, jossa hän esiintyi Kotkan työväentalolla. Mukana esityksessä oli 9-vuotias "Impi Maria", joka esiintyi kuolemansäkissä. Siis jonkinlainen pakotemppu säkistä. Ohjelmassa oli myös "soittoa ja lattian silitystä" eli tanssia.

Olen törmännyt Sandellin nimeen vielä vuonna 1918, kun hän esiintyi Eden-teatterin nimellä Porissa. Lehdessä ilmestyi myös hänen kuvansa, mutta ainakin Kansalliskirjaston Satakunnan Kansa (5.9.1918) oli niin huonokuntoinen mikrofilmi, ettei siitä saanut kunnon kopiota. Sandellilla oli isot viikset ja hän oli 1918 jo vanhempi mies.Esityksessä nähtiin kolmiosainen "ihmenäytös ja ilveilykappale". Hän mainosti itseään "Suomen todellisena taikataiturina ja makistina". Esityksessä oli mukana koko perhe.

Kuka K.F. Sandell henkilönä sitten olikaan, hänen esiintymisuransa kesti kuitenkin vuosia. Ammattimaisesti vai muiden töiden ohessa, on vaikea sanoa, mutta varhainen kotimainen taikuri hän joka tapauksessa oli.

t. Heikki Nevala 

1 comment:

Anonymous said...

Hei!

t.Heikki Nevala