Wednesday 20 August 2014

Talvitivoli 1940


Sariola rekisteröi Talvi Tivoli -nimen 5.6.1928. Se toimi Kaartin maneesissa Helsingissä 1928–1942. Tavallisesti se toimi Tapaninpäivästä Loppiaiseen. Talvimarkkinoilla Sariola alkoi liikkua Talvitivolin kanssa vuodesta 1932 (Lotta Mattila-Lahtisen kirjan mukaan). Tivoli rakentui pitkänomaisesta teltasta, josta lähti lyhyempiä sivuhaaroja. Näissä sivuhaaroissa oli erilaista toimintaa, yhdessä saattoi olla ammuntaa, toisessa sirkusohjelmaa ja kolmannessa tanssia. Teltoissa oli kaminalämmitys ja lumipurupohjat. Eri osastot yhdisti päähalli, josta suoritettiin kuulutukset. Talvitivolitoiminta jatkui vuoteen 1953 saakka. Sen jälkeen kierrettiin talvisin eläin- ja pelitelttojen kanssa 1960-luvun lopulle saakka. Tuo ilmoitus on kulkaistu jouluaattona 1940 Kansan Lehdessä.

Myös Talvitivoli Kaleva kiersi Suomea 1940–41 talvella.

1940 Talvitivolissa esiintyi mm. taikuri Solmu Mäkelä. Mutta oliko hän mukana koko kiertueen ajan? Tuossa ilmoituksessa mainitaan myös taiteilija Yrjö Halmevaara. Alakuvassa poseeraavat vasemmalta lukien Edy Hyyppä, Yrjö Halmevaara, Inkeri Halmevaara ja Raila Halmevaara. Valitettavasti ei ole tiedossa minä vuonna kuva on otettu.


No comments: