Monday 9 June 2014

Risteilyohjelmaa

Silja Linen Symphony-laivalla on perinteiseen tapaan ilmaisohjelmaa Promenade-kävelykadulla 1.6.–31.8.2014. Tällä kertaa asiakkaiden viihtyisyydestä huolehtii iloinen brasilialainen ryhmä Up Leon. Erinomaisesti he siinä onnistuvatkin. Mennen tullen Tukholman risteilyllä on runsaasti erilaisia esityksiä. Kaikki numerot ovat erilaisia. Pääpaino on karnevaalihenkisessä ilopidossa ja upeissa vaatteissa. Osa hahmoista on puujaloilla kulkevia jättiläisiä. He saivat mukaansa mukavasti niin eläkeläiset kuin juuri kävelemään oppineetkin. He todella saivat ihmiset innostumaan. Mukavaa porukkaa.

Tuo yläoleva kuva esittelee kolmijalkaisen kaverin, jonka liikehdintä oli sulavaa ja jonka liikkumistekskniikkaa mietin hartaasti, mutta kylllä se lopulta ratkesi. Keskimmäinen jalka otti askeleita yksinään ja laitimmaiset yhdessä.

Perinteisiä muita sirkustaitoja puujalkakävelyn lisäksi  ei montaakaan kertaa esitelty. Muutaman kerran näin jongleerausta. Alakuvassa pyörii diabolo. Esiintymisasussa on päästy aika lähelle saamelaisten asua. Tosin joku saamelainen taitaa olla toista mieltä. Heillä oli myös oma show yökerhossa, mutta sitä en käynyt katsomassa.

Kommentit:

Minusta nuo laivojen puujalkaiset hontelot olivat ällöttäviä! Etenkin erittäin nuoret ja pienikokoiset , todella hoikat naiset, joka näytti luonnottomuudessaan suorastaan pelottavan vastenmielisiltä! Siis tosi kauniita tyttöjä, mutta nuo jalat tekivät vaikutelmasta liian luonnottoman! Samoja honteloita keikkui Gröna Lundin huvipuistossa. Onko tuo joku ruotsalaisten juttu, kun nuo on ainoat paikat, joissa noihin olen törmännyt?! :)

.

1 comment:

Anonymous said...