Tuesday 29 April 2014

Zoo-Sirkus Sandor


Sandor Kleinbarth (1895–1982) syntyi Unkarin Ukrainassa. Sandor karkasi 13-vuotiaana 1908 tsekkoslovakialaiseen Henry-sirkukseen eläintenhoitajaksi. Myöhemmin hän osti itselleen Trakehner-rotuisen hevosen, jonka nimesi Attilaksi. Hän menestyi hyvin hevosensa kanssa eri sirkuksissa. Vuonna 1924 Sandor avioitui Elise Althoffin (1899–1957) kanssa. Althoffin sukutaulu on kirjoitettu vuodesta 1660 lähtien. Vuonna 1931 heille syntyi tytär Edith.

Norjalaisen agentin Magnus Saetherin kanssa Sandor teki sopimuksen Jaffu Sariolan palvelukseen alkaen 28.4.1950. Laivamatka Rouenista Suomeen kesti 10 päivää. Eläintenhoitaja Ernst Späthillä (1900–1983) ei ollut passia, joten hän piileskeli koko matkan eläinten joukossa. Sandorin väki sijoitettiin Erkki Parkkosen vetämään Suomen Tivolin osastoon. Heillä oli siinä oma teltta nimellä Pienois Eläin Sirkus.

Keväällä 1953 Sandor lähti liikkeelle Zoo Sirkus Sandorilla. Liikekumppanina oli Ossi Elstelä (1902–1969). Noista lehti-ilmoituksista näkee, että sirkuksen nimi kirjoitettiin useammalla eri tavalla. Ylimmäinen ilmoitus julkaistiin 27.7.1957 Aamulehdessä ja alimmainen 3.6.1960 Kansan Lehdessä. Sirkuksen mukana ainakin joinakin vuosina kiersi itävaltalaisen Alfred Pitschin ampumarata. Hän oli asunut Suomessa vuodesta 1937 ja oli naimisissa suomalaisen kanssa.

Kommentit:

••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
Vuoden 1960 Zoo-Circus-Sandorin mainoksessa herätti "Thuranos-Universal-Artists" huomioni. Esiinnyin v. 1977 Peacockissa ja tulin tuntemaan samassa näytöksessä esiintyvät isä ja poika, taiteilijanimeltään Thuranos. Lieneekö yhteyttä?
Timo Kanerva
••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
Tiedoksi Timolle ja muillekin kiinnostuneille! Thuranos eli itse asiassa Konrad Thur lienee yksi pisimpään esiintyneistä sirkustaiteilijoista. Saksan televisiosta tuli ohjelma hänestä, missä hän esiintyi yhdessä poikansa kanssa Düsseldorfin Apollo-varieteessa, kun hän oli yli 92-vuotias. Häntä mainostettiin maailman vanhimpana artistina vaijerilla. Muistan nähneeni hänet Linnanmäen ulkoilmanäyttämöllä ja silloin yksi hänen bravuritempuistaan oli sormikoukkujen varassa riippuminen vaijerilla. Wikipedian mukaan hän syntyi 4.4.1909 ja kuoli 20.11.2007 eli hän eli siis yli 98-vuotiaaksi. 
Markku Aulanko
••••••••••••••••••••••••••••••••••••••
Konrad ”Konni” Thur avioitui 1932 Henriette ”Jeta” Althoffin kanssa. Heidän Suomen vierailullaan mukana oli myös Henrietten sisar Helene Kossmayer. Molemmat rouvat olivat Elise Kleinbarthin (os. Althoff) sukulaisia. Elise ja Sandor Kleinbarthin tytär Edith on erinomainen jonglööri, steppaaja, lintujen kouluttaja ja ties mitä. Hän viettää nyt eläkepäiviään Paraisilla.
Kari Nieminen
••••••••••••••••••••••••••••••••••••••


.

1 comment:

Anonymous said...

Tiedoksi Timolle ja muillekin kiinnostuneille! Thuranos eli itse asiassa Konrad Thur lienee yksi pisimpään esiintyneistä sirkustaiteilijoista. Saksan televisiosta tuli ohjelma hänestä, missä hän esiintyi yhdessä poikansa kanssa Düsseldorfin Apollo-varieteessa, kun hän oli yli 92-vuotias. Häntä mainostettiin maailman vanhimpana artistina vaijerilla. Muistan nähneeni hänet Linnanmäen ulkoilmanäyttämöllä ja silloin yksi hänen bravuritempuistaan oli sormikoukkujen varassa riippuminen vaijerilla. Wikipedian mukaan hän syntyi 4.4.1909 ja kuoli 20.11.2007 eli hän eli siis yli 98-vuotiaaksi. Markku Aulanko