Tuesday 22 April 2014

Työtapaturman jälkeen


Sirkus Finlandiassa tapahtui viime viikolla vakavalta näyttänyt työtapaturma, josta selvittiin kuin ihmeen kaupalla. Iltanäytöksessä Karkkilassa putosi artisti alas kesken numeronsa. The Catastrof Brothers (Daniele Nash ja Claude Sprecher) esittivät ilma-akrobatiaa kuumailmapallollaan kun  Claude Sprecher (alakuvassa) putosi.

Sirkuksen vuosisataisiin perinteisiin kuuluu, että ohjelmaa ei lopeteta vakavankaan tapaturman sattuessa. Pienen katkon jälkeen show jatkui taas.

Aluksi Claude Sprecherillä epäiltiin suuriakin vammoja, mutta seuraavana päivänä sairaalasta soitettiin, että ei hänellä ole kuin yksi sormi nyrjähtänyt. Hän jäi kuitenkin tarkkailuun ja parin päivän päästä todettiin jotain muutakin pientä. Kaikki tapauksen nähneet väittävät tätä ihmeeksi. Uskon, että hyvin treenattu akrobaatin keho oli yksi pelastava osatekijä. Loppuosa oli hyvää tuuria. Taas syntyi yksi legenda.

Parin päivän päästä Finlandiaan ilmestyi Florian Vuille tuuraamaan Claudea. Hän on saman Dimitri Theatre Schoolin kasvatti kuin Clayde ja Daniele ja päivän harjoittelulla The Catstrof Brothers kohelsivatkin taas entiseen tapaansa. Yläkuvassa vasemmalla Florian Vuille ja oikealla Daniele Nash.


No comments: