Monday, 28 April 2014

Sirkus Florentinon näytös 2014


Sirkus Florentino poikkesi Ylöjärvellä minulle tuntemattomalla Tiuravuoren kentällä. Se oli huomattavasti parempi kenttä kuin aiemmin käytetty Ryhtikenttä vanhan Työväentalon kupeessa. Ulkoisilta osiltaan ei Florentinossa huomannut muutoksia. Teltan vieressä oli kioskivaunu ja pieni karuselli. Pomppulinna odotti ilmeisesti lämpimämpiä ilmoja. Osittain aidatulle kentälle kuljettiin kassavaunun läpi. Yleisövessa oli edelleen kuorma-auton lavalla.

Sisällä teltassa maneesin ympärillä mukavat muovituolit. Katsomossa olikin sen sijaan vanha lankkusysteemi. Sisäänkäynnin yläpuolella istui valo- ja äänimies. Esiripun oikealla puolella oli hattara- ja popcornmyynti. Toisella puolella myytiin kaikenmoisia valohärpäkkeitä ja makeisia. Ihanasti sieltä suunnasta lehahti nenään myös grillatun makkaran tuoksu. Kulkukauppiaat liikkuivat ahkerasti sisä- ja ulkopuolella.

Juontaja Ari Lindfors.

Ohjelma oli hyvä. Ohjelmalehteä ei ollut, joten tässä pelataan nyt 70 vuotta vanhalla muistikortilla. Ohjelma oli hiukan muuttunut siitä mitä keväällä nettisivuilla ilmoitettiin. Erityisesti mieleen jäi juontaja Ari Lindfors. Moni kollega voisi ottaa häneltä oppia puheen selkeydestä. Toisaalta Arikin voisi hiukan opetella hymyilemään, ehkä nauramaankin välillä. Bulgarialainen ryhmä Kehayov oli ahkera esiintyjä. Ensin heillä oli kolmihenkinen trampoliininumero ja sitten Svilen Kehayov esitti kolme eläinnumeroa: ponit, kameli ja kouluratsastusta korskealla andalusialaisella. Sen päälle vielä väliajalla maneesissa oli poniratsastus ja valokuvaus kamelin selässä.

Mr. Livio Tudor kohelsi koiransa kanssa riemukkaasti.

Eniten minua viihdytti romanialainen Mr. Livio Tudor lautasjonglöörinumerollaan mainion koiransa kanssa. Duo Tudor teki myös hyvän perch-numeron. Mukavaa oli myös tsekkiläisen Miss Kellyn jöngleeraus hula-vanteilla. Parhaimmillaan niitä oli ilmassa seitsemän kappaletta. Ilma-akrobatiaa esitti tsekkiläinen Duo Jo–Jo. Heidän mukanaan oli myös pari ara-papukaijaa, mutta niiden esiintymishalut eivät olleet parhaimmillaan tässä näytöksessä.

Toinen ilma-akrobatianumero ylhäällä verkossa ei mielestäni oikein toiminut. Artisti esitti numeronsa varmaan ihan hyvin, mutta valkoinen verkko olisi pitänyt olla musta ja artistin asun olisi pitänyt olla vaalea eikä tumma. Nyt sinne tiheäsilmäisen verkon sisään ei oikein nähnyt verkon läpi.

Kuolemanpyöräkin oli saatu mahtumaan Florentinon telttaan. Tasapainoilua siinä esitti unkarilainen Mr. Török. Paljon töitä paiski myös klovni Shurik. Ammattimies, joka sai täpötäyden katsomon hyvin mukaansa. Vähän toisin kävi taikurilla, joka palasteli avustajansa moneen kappaleeseen. Lapset kuitenkin väsyivät jo puolessa välissä vähän liian pitkäksi venyvässä numerossa.

Oli hauskaa todeta, että Sirkus Florentino paranee vuosi vuodelta. Tirehtööri Florentin Tzvetkovia ei näkynyt maneesissa. Varmaan viisas valinta, varsinkin kun vaimo Sanna on vielä äitiyslomalla kotona hoitamassa kahta tulevaa sirkusprinsessaa Isabellaa ja Corneliaa.

Svilen Kehayov esitti mm. kouluratsastusta.
Kommentit:

•••••••••••••••••••••••••••••••••
Tuo kouluratsu on rodultaan arabialainen täysiverinen, eikä andalusialainen. Näin hevosihmisenä ärsytti väärän rodun mainostus sirkuksen osalta.
•••••••••••••••••••••••••••••••••
Hyvä korjaus ammattilaiselta. Sirkus Florentinon nettisivuilla http://www.sirkusflorentino.com/ohjelma/ puhutaan kuitenkin andalusialaisesta.
Kari Nieminen
•••••••••••••••••••••••••••••••••
Hakunilan koulun kenttä 2014. Istuimme ovesta oikealla olevan aition eturivissä. Käärmenainen tempussa mies otti alas pitkän metallitangon niin, että se oli lipsahtaa aitioomme. Tangot ovat maneesin halkaisijaan nähden liian pitkät ja muodostavat vaaratekijän. Putken alas otto olisi turvattava varamiehellä tmv. tavalla. Moisesta jäi huono maku. Voimmehan me silti joskus tulla uudestaan, mutta emme ko. aitiopaikkaan, kun siitä hintakin on korkeampi. Ylärivin paikat olisivat olleet paremmat.
•••••••••••••••••••••••••••••••••
.

3 comments:

  1. Tuo kouluratsu on rodultaan arabialainen täysiverinen, eikä andalusialainen. Näin hevosihmisenä ärsytti väärän rodun mainostus sirkuksen osalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä korjaus ammattilaiselta. Sirkus Florentinon nettisivuilla http://www.sirkusflorentino.com/ohjelma/ puhutaan kuitenkin andalusialaisesta.

      Delete
  2. Hakunilan koulun kenttä 2014. Istuimme ovesta oikealla olevan aition eturivissä. Käärmenainen tempussa mies otti alas pitkän metallitangon niin, että se oli lipsahtaa aitioomme. Tangot ovat maneesin halkaisijaan nähden liian pitkät ja muodostavat vaaratekijän. Putken alas otto olisi turvattava varamiehellä tmv. tavalla. Moisesta jäi huono maku. Voimmehan me silti joskus tulla uudestaan, mutta emme ko. aitiopaikkaan, kun siitä hintakin on korkeampi. Ylärivin paikat olisivat olleet paremmat.

    ReplyDelete