Wednesday 2 April 2014

Gabi Donnert Finlandiassa


Hevoset kuuluvat sirkusnäytökseen. Sirkus Finlandiassa esiintyy ensi kesänä yksi Euroopan parhaimmista hevoskouluttajista Gabi Donnert. Nimikin jo sanoo, että hän on syntyään unkarilainen. Koti on kuitenkin Englannissa, mutta ei hän paljoa ehdi aikaansa siellä viettää. Alan harrastajille Suomessa hän on tuttu entuudestaan. Hän on esiintynyt Sirkus Finlandiassa aiemmin vuosina 1995, 2000 ja 2008. Lapset Latoya ja Sandor esiintyvät myös kiertueella. Molemmat ovat omistautuneet sirkusammattiin, joten perinne on jo siirtynyt seuraavaan sukupolveen.


No comments: