Saturday 26 April 2014

Circus Renzin ohjelma 2014


Markku Aulanko lähetti viestin vierailustaan Circus Renzissä:

Kävimme Peter Lindforsin kanssa katsomassa Circus Renzin Keravalla pääsiäissunnuntaina 2014. Ulkojulisteet olivat ilmeisesti standardijulisteita, mutta täyttivät hyvin tehtävänsä. Niissä oli isokokoinen klovnin naama, sirkuksen nimi ja esityspaikka mainittu. Kalusto oli siistiä ja vasta maalatun näköistä.  Teltta oli matala kaksimastoinen teltta. Se oli niin pieni, että se melkein peittyi kuorma-autojen taakse. Teltassa oli kolme tuoliriviä aitioissa ja kolme penkkiriviä korokkeen päällä. Katsojia mahtuisi ehkä noin kaksi sataa. Sirkuksen etukentällä oli kioskivaunu ja sen vieressä johtajaparin vaunu. Johtajan vaimo hoiti pääsylippujen myynnin erillisessä pienessä  lipunmyyntikojussa. Lipunmyyjän äidinkieli oli saksa. 

Kioskivaunussa oli saatavana hattaraa ja popcornia ja jonkin verran makeisia. Tuotevalikoima oli suppea ja esimerkiksi mitään suklaapatukoita ei ollut saatavilla. Ehkä kioskissa ei ollut mitään kylmäkaappia, sillä tarjolla oli pääasiassa erilaisia kovapintaisia makeisia.

Piste-rakennelmaa  eli maneesikehää ei ollut. Aitioiden etuseinä oli samalla maneesin reuna.  Se oli paikoitellen sen verran korkea, että esimerkiksi koiranumeroa ei oikein näkynyt. Äänentoistolaitteet vaikuttivat hyviltä ja musiikki soi puhtaasti. Ennen näytöstä soi houkutteleva sirkusmusiikki. Katsojia oli alle 40 henkeä ja se asetti haasteet varsinkin klovnille, jolla oli näytöksen läpiviennissä suuri rooli. Hän taisi olla maneesissa 6 kertaa ja yleisön saanti mukaan oli vaikeata. Klovnin nimestä ei oikein saanut selvää. Ohjelma jäi kyllä varsin lyhyeksi. Erillisiä ohjelmanumeroita taisi olla vain viisi kappaletta. Klovni kävi maneesissa sitäkin useammin. Lipunmyyjä oli ohjelman juontaja.

Ne muut numerot olivat:
• Illuusionumero, missä oli modernia tanssia  ja miekkalaatikko (Katerina ja Eugeny)
• Koiranumero, missä esiintyjinä kaksi koiraa (Ilse ja ilmeisesti Viktoria Renz)
• Ilmanumero, missä oli yhdistettynä rengastrapetsi ja kaksi vertikaalikangasta (Katerina)
• Poninumero (Franz ja Viktoria)
• Hulavannenumero (Katerina ja Eugeny)

Ensimmäisenä oleva illuusionumero oli vauhdikas tanssinsa suhteen ja miekkalaatikkoon sisältyi vielä asun vaihto. Ihan mukava aloitusnumero. Koiranumerosta ei jäänyt oikein mitään mieleen. Se jäi suurelta osin aition seinien taakse piiloon niin, että ainakaan takapenkkiläiset eivät kunnolla nähneet. Ilmanumeron tekijä latvialainen Katerina oli asiansa osaava tyttö ja näyttävän näköinen. Matalassa teltassa hän trapetseineen ja kankaineen täytti lähes koko ilmatilan. Poninumero oli selvästi kehittelyvaiheessa. Ponit eivät tahtoneet totella. Keinulautatemppu meni vasta kolmannella yrittämällä. Jonkinlaisen pöydän päällä tehty hulavannenumero, minkä erikoisuus oli lopputempussa käytetty jalkateline.  Katerina seisoi yhdellä jalalla kyseisen telineen päällä ja pyöritti vanteita eri puolilla kehoaan. 

Näytös oli lyhyt. Se kesti  taukoineen tunti 15 minuuttia. Ohjelma vedettiin läpi 6 henkilön voimin ja sen lisäksi oli kaksi maneesimiestä. Kyllä esitys ainakin yhtä ohjelmanumeroa vielä kaipaisi.  Latvialainen Katerina oli kolmessa numerossa kantava voima, joten avainhenkilöriski on aika iso. Katerinan kumppani Eugeny tekee nettisivujen perusteella jonkinlaisen jonglöörinumeron ja tulinumeron ja niiden kanssa näytökseen olisi saatu tarpeeksi pituutta. 


Kommentit:

••••••••••••••••••••••••••
Jäi mainitsematta tämän jutun yhteydessä, että sirkuksessa oli vain yksi hintaluokka. Aikuisten lippu oli 17 euroa ja lasten ja eläkeläisten lippu 15 euroa. Minusta hinta/laatu -suhde ei ollut aivan kohdallaan! 
MA 
••••••••••••••••••••••••••
Mitkä niitten maneesimiesten nimet oli? :)) 
••••••••••••••••••••••••••

.

3 comments:

Anonymous said...

Jäi mainitsematta tämän jutun yhteydessä, että sirkuksessa oli vain yksi hintaluokka. Aikuisten lippu oli 17 euroa ja lasten ja eläkeläisten lippu 15 euroa. Minusta hinta/laatu -suhde ei ollut aivan kohdallaan! MA

Anonymous said...

Mitkä niitten maneesimiesten nimet oli? :))

Anonymous said...

Juu hei mullaki nyt mietitytti että mitkä niiden maneesimiehien nimet oli?:)