Thursday 13 March 2014

Jean Rocher Delalune


Sirkus Finlandia esittelee ensi kesän illusionistinsa näin: Vanhan ajan taikuuden kuningas! Legendaarisen Harry Houdinin lumoamana Jean Rocher kiinnostui taikuudesta kolmentoista vanhana. Luxemburgin Letzebuergissa syntynyt ja varttunut Jean valmistui ensin fysioterapeutiksi. Opintojen jälkeen hän päätti keskittyä luomaan soolouraa taikuri-viihdyttäjänä. Kaksi vuotta myöhemmin hän esiintyi Belgian Monsissa kuninkaallisen teatterin kykyshow’ssa, ja taikuuden maailman taivaalle oli syttynyt uusi kirkas tähti. Pian hänen notkeutensa ja dynaamisuutensa voittivat puolelleen myös ankarimmat kriitikot!

Jean Rocher’n show sisältää kaikkea eläviä eläimiä käyttävistä taikatempuista suuriin illuusioihin tarjoten showmaailman ehkä kekseliäimpiä ja ainutlaatuisimpia esityksiä. Hänen uusklassinen tyylinsä on vienyt hänet maailman eri kolkkiin, ja hän on päässyt esiintymään useissa kansainvälisissä televisio-ohjelmissa. Uran huippuhetki oli vuonna 2009, kun kuuluisa laulaja ja lauluntekijä Erwin Labish kutsui hänet toteuttamaan omien häidensä iltashow’n. Koko tapahtuma televisioitiin suorana.

Sulkekaa silmänne ja avatkaa mielenne maagiselle maailmalle!


No comments: