Friday, 7 February 2014

Tutkijavoimat vähenivät


Sven Hirn 1925–2013

Professori, kulttuurihistorioitsija Sven Hirn kuoli 20.11.2013. Hän ehti juuri täyttää 88 vuotta. Leipätyönsä hän teki Helsingin kaupunginkirjastossa toimien sen johtajana vuosia 1963–1987. Sven Hirn oli kummallinen kummallisuuksien tutkija. Häntä kiinnostivat marginaaliryhmät. Hänen pääteoksensa oli Sirkus kiertää Suomea, joka ilmestyi vuonna 1982. Neljä vuotta myöhemmin ilmestyi tivolitoimintaan pureutuva Kaiken Kansan Huvit. Molemmat kustansi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.  Eläkkeelle päästyään monet vetäytyvät sohvan nurkkaan tai lähtevät maailmalle.

Sven Hirn oli toista maata. Eläkkeelle pääsyn jälkeen hän julkaisi kulttuurihistoriallisen kirjan lähes joka vuosi.  Hän julkaisi kaiken kaikkiaan yli 30 teosta. Sirkuksen ja tivolin lisäksi ne käsittelivät  teatteria, tanssia, operettia, populäärimusiikkia, matkailua, nukketeatteria, valokuvausta, elokuvausta, jne. Vuonna 2000 hän huolestui kun näytti siltä, että kyseisenä vuonna ei tulisi ulos yhtään kirjaa.  Niinpä hän laati bibliografian omasta tuotannostaan.  Se tuli ulos Sven Hirnin 75-vuotispäivänä 18.11.2000. Yleensähän bibliografian  tekee joku ulkopuolinen jälkikäteen.

Sven Hirnin kirjoitushomma ei siihen pysähtynyt. Vuonna 2001 tuli ulos helsinkiläistä Apollo-teatteria esittelevä julkaisu, vuonna 2004 ruotsinkielellä Den Gastronomiska Hästen ja vuonna 2010  Nukketeatterimme varhaisvaiheet.  Sven Hirn hallitsi sujuvasti molemmat kotimaiset kielet. Den Gastronomiska Hästen on mielenkiintoinen kirja.  Se sisältää 100 artistijulistetta taustatietoineen.  Hirn suunnitteli sen julkaisemista suomeksi, jolloin sen nimeksi olisi tullut ”Herkutteleva hevonen”.  Sven Hirn oli tiiviissä yhteistyössä tanskalaisen Anders Enevigin ja ruotsalaisen Per-Arne Wåhlbergin kanssa.  Sven Hirn antoi auliisti tukea nuoremmille kirjoittajille.

Lähde: Markku Aulanko

 Sven Hirnin vieressä selin tekstiilitaiteilija Virpi Kinnunen.

Suurenmoinen sirkus -näyttelyn avajaisissa Teatterimuseolla 12.2.2004 Sven Hirn (vas.) ja Olli Alho.

No comments:

Post a Comment