Tuesday 19 November 2013

Linnanmäen johtajia


Viime kuun lopulla oli Helsingin Sanomissa ilmoitus, jolla haettiin toimitusjohtajaa Linnanmäelle. Ilmoitus pisti muistelemaan keitä olivat aiemmat johtajat. Linnanmäen omistaa Lasten Päivän Säätiö, jonka perustivat 1956 kuusi lastensuojelutyötä tekevää järjestöä.

Ennen Linnanmäkeä ja ennen Lasten Päivän Säätiötä meillä oli Lasten Päivä. Lasten Päivä oli Ruotsin mallin mukaan järjestetty lastensuojelutyötä tekevien järjestöjen yhteistapahtuma, jolla nämä keräsivät varoja toimintaansa. Niitä järjestettiin satunnaisesti jo ennen sotia, mutta niiden merkitys kasvoi sotien jälkeen. Tivolilaitteita oli silloin vähemmän, painopiste oli erilaisilla ohjelmilla ja arpajaisilla, narunvedoilla ja muilla tavarapeleillä. Palkintotavarat olivat pitkälti lahjoituksia Ruotsista ja erityisesti Tanskasta. Sieltä saatiin kahvia, sokeria, suklaata ja muita Suomessa kortilla olevia herkkuja.  Hankkeen suojelija oli Alli Paasikivi, jonka nimeä käytettiin hyväksi kun haluttiin oikaista jotain lupakiemuroita. Tapahtumia järjestettiin monilla paikkakunnilla. Jossain vaiheessa Lasten Päivän nimissä tuotiin Suomeen myös sirkuksia ja tivolilaitteita.

Lasten Päiviä koordinoi järjestelytoimikunta, jonka puheenjohtaja oli ylilääkäri Viljo Rantasalo. Sitten päätettiin, että järjestelytoimikunnan puheenjohtaja on myös eräänlainen toiminnanjohtaja.  ”Tehtävään palkattiin everstiluutnantti Einari Haltiavuori, Suomen Väetönsuojelujärjestön ja Is-Te Oy:n (Ilmansuojeluteollisuus – väestönsuojeluun liittyviä artikkeleita tekevä tehdas) toimitusjohtaja.  Hänellä osoittautuikin olevan ideoita, tarmoa ja jopa terävät kyynärpäät , joita tarvittiin Lasten Päivän järjestämisessä ja kehittämisessä vastaan tulevien vaikeuksien voittamiseksi”, lukee Saisko Lipun Karuselliin kirjassa. Kun Lasten Päivän Säätiö perustettiin, niin Haltiavuori oli sen ensimmäinen toimitusjohtaja. Säätiö aloitti varsinaisesti toimintansa 1957.

Tässä lista Lasten Päivän Säätiön toimitusjohtajista:
Eversti Haltiavuori 11.9.1956–30.11.1957
Veli Virtanen 1.5.–10.10.1958
Bo Ekelund 10.10.1958–14.4.1987
Erkki Kaski 15.4.1987–1990 (apul.joht. 16.8.1962 alkaen)
Kalle Justander 1991–2001 (varatoim.joht. 1990 alkaen)
Risto Räikkönen 2001–2013

Yläkuvassa ruotsalaisen Trolle Rhodinin Zoo-Cirkus, joka 1950 kulki Suomessa Lasten Päivän Sirkuksen nimellä. Majakka ja Perävaunu -elokuvista tuttu Perävaunu poseerasi vuoden 1948 Lasten Päivän Sirkuksen ohjelmalehden kannessa. Tässä oli takana tanskalainen Cirkus Brdr. Schmidt.

Lähteet: Markku Aulanko ja Saisko Lipun Karuselliin -kirja.


No comments: