Friday 22 November 2013

Artibrothers


Suomalaisen Artibrothersin tarina alkaa kolmesta Tampereen Sisun voimistelijanuorukaisesta. Kehittyvään ryhmään kuuluivat aluksi tamperelaiset Ari Suoniemi, hänen nuorempi veljensä Arto Suoniemi ja Timo Kanerva. Ihan alussa mukana oli myös Suoniemen Kalevi-isä ja isosisko Sirpakin. Arto menehtyi traagisesti moottoripyöräonnettomuudessa. Ari ja Timo jatkoivat kuitenkin kunnioituksesta Arton muistolle. Pojat kehittyivät parin vuoden sisällä niin pitkälle, että he esiintyivät Peacock-varieteessa koomisella permantoakrobatia-numerollaan koko kesäkuun 1977. Heistä käytettiin myös taiteilijanimiä Arti-veljet ja The ARTI-Brothers. He olivat pinnalla. Valitettava välirikko katkaisi duon uran ja Timo alkoi harjoitella soolonumeroa itselleen. Sitkeällä työllä ovet aukenivat Eurooppaan asti. Tästä kerroimme jo 13.11.


No comments: