Friday 27 September 2013

35 vuotta taikuutta



Taikuri Simo Aalto juhlii tänä vuonna 35-vuotista taiteilijauraansa. Jokeri Pokeri Box -taikashow on kiertänyt sen kunniaksi Suomea ristiin rastiin pitkin vuotta. Tarkka kiertuelista löytyy Simon nettisivuilta. Simo ja Kirsti-vaimo tarjoilevat ihmeitä eläinystävien Erkki-kanin, Pekka-koiran sekä Pablo ja Paloma -kyyhkysten kanssa. Rockin kuningas Elviskin nähdään ja luvassa on myös klassista taikuutta leijutuksineen ja renkaiden yhteen liittämisineen. Ja ilman lasten apua ja taikapuhalluksia ei tapahdu mitään.

Simo Aalto syntyi 19.3.1960 Oulussa, jonka ruotsinkielisestä koulusta hän kirjoitti ylioppilaaksi 1979. Innostus taikuuteen syntyi 9-vuotiaana saadusta taikavälinelaatikosta. Ensimmäinen julkinen taikuri-esiintyminen tapahtui oman koulun joulujuhlassa 16-vuotiaana. Asevelvollisuutensa hän suoritti Oulun Kasarmin soittokunnassa. Lastentarhaopettajaksi hän valmistui 1982 ja teki työnsä ohessa taikurikeikkaa.  Vuonna 1990 hän jättäytyi päätoimiseksi taikuriksi ja avioitui Kirstinsä kanssa 1993. Uusperheeseen kuuluu seitsemän lasta; yksi poika ja kuusi tytärtä.

Koko uransa ajan Aalto on osallistunut kilpailuihin sekä kotimaassa että ulkomailla. Hänen kilpailusarjansa on close-up eli lähitaikuus, jota pidetään vaativana lajina. Kilpailu-ura on ollut voittoisa: Suomen mestaruus, Pohjoismaiden mestaruus ja kirkkaimpana maailmanmestaruus Lissabonissa vuonna 2000. Mestaruus on ainoa laatuaan Pohjoismaissa. Aalto on palkittu kotimaassa sekä Vuoden Taikurina 1998 (Suomen Taikapiiri ry) että Vuoden Viihdetaiteilijana 2001 (Esiintyvät Taiteilijat ry). Lastenkulttuurin Valtionpalkinto hänelle on myönnetty vuonna 1988.




No comments: