Tuesday 30 July 2013

Norjan pikkusirkukset





Eilen oli juttua Norjan kahdesta suuresta sirkuksesta, mutta löytyy sieltä pari pientäkin.

Cirkus Zorbasta on ollut jo aikaisemmin juttua tässä blogissa. Sirkuksen perusti vuonna 1992 Tor Gujord. Hän aloitti itse uransa artistina esiintyen koulutettujen vuohien sekä ponien kanssa myös Suomessa useissa sirkuksissa. Gujord perusti pienen Cirkus Zorban suomalaisen vaimonsa Mikaela (Mico) Hielmin kanssa. Mico ei enää kierrä Zorban matkassa, mutta heidän kaksi tytärtään Katja ja Ronja ovat sirkuksen toiminnassa vahvasti mukana. Katja Gujord toimiikin nykyään sirkuksen johtajana isänsä siirtyessä syrjään. Toki Tor kiertää vielä sirkuksen mukana. Zorba on joutunut vuosien varrella taistelemaan talousongelmien sekä konkurssien kanssa. Tänä vuonna Zorba kuitenkin kiertää ja kotisivutkin ovat saaneet uuden ilmeen. Molemmat yläkuvat Zorbasta.

Norjan sirkuksista on vielä mainittava  Cirkus Agora. Tämän perusti Jan Ketil Smørdal 25-vuotiaana. Hän on  Suomessakin vuosina 1987 ja 1988 Sirkus Finlandia Juniorissa nähty nuorallakävelijä. Vuonna 1987 hän esiintyi samassa ohjelmassa Tor Gujordin kanssa. Oppia sirkuksen pyörittämiseen Ketil sai Cirkus Meranon kiertueilta. Tällä hetkellä Agora ei kierrä, sillä se meni toistamiseen konkurssiin vuonna 2009. Jan Ketil kuitenkin toimii aktiivisesti edelleen Norjan viihdemaailmassa organisoiden esityksiä tänäkin kesänä Tusenfryd-huvipuistossa. Cirkus Agora ehti kokea olemassaolonsa aikana ylä- ja alamäet tarjoten välillä huipputasoista sirkusviihdettä. Sirkus Finlandian Carlo Jarz on esiintynyt sisarensa Natashan kanssa Agorassa jonglöörinumerolla. Vuonna 2007 klovni Sebastian oli Prof. Bluffon kanssa kiertueella mukana. Huhujen mukaan sirkus voisi olla tien päällä jälleen ensi vuonna. Alhaalla Sebastian ulkoiluttaa Bluffoa Sirkus Finlandian leirissä 2004.

Lähde: Sebastian


Kommentit:


hello, I see Your blog about Zorba and agora. Nice, but not correct. Agora have bankrupt x3, accord x1, Zorba was bankrupt x2, all circusnower now that in Norway.
Thorbjorn Klæbo Flo

.

No comments: