Tuesday 2 April 2013

Sirkus Finlandia Junior 1988



Vuonna 1988 eletään mukavaa noususuhdannetta vielä, mutta lama kurkkii jo kulman takana. Niinkuin pikkupojatkin yläkuvassa testaavat lipunmyyjän pinnan kestävyyttä. Ollaan Kangasalla Pikkolan koulun luona sunnuntaipäivänä. Kaksi näytöstä – klo 13 ja 17. Lasten liput ovat 50–60 markkaa ja aikuisilta peritään kymppi enemmän. Ero on hämmästyttävän pieni. Lastenlipuilla pääsevät myös eläkeläiset, opiskelijat ja sotilaat. Nuo kaksi viimeistä ovat nykyään menettäneet etunsa ja joutuvat maksamaan täyden hinnan.

Sirkus Finlandia Juniorin tallimestari on pannut kioskin ikkunaan oman lappunsa: Ostetaan paalattua heinää. Saatavana poninkakkaa poisvientihinnalla. Vieläköhän vanhat rouvat nykyään käyvät hakemassa tätä herkkua pelargoonioilleen? Samassa lapussa on vielä maininta, että Hippo-lehden etukupongit eivät kelpaa aitioihin.

Sitten asiaan. Juniorilla ja Seniorilla oli yhteinen ohjelmalehti ja minusta tuntuu, että tässä henkilökuntaluettelossa saattaa olla korjaamisen varaakin:
Sirkustirehtööri C-G Jernström
Johtaja Jukka Rossi
Pääkassa Leena Jurvakainen
Kulttuurisihteeri Stefan Bergman
Graafinen taiteilija Sirkka Tikka
Myynnineditäjä Lasse Kother
Telttamestari Giovanni Jarz
Palo- ja turvallisuuspäällikkö Aarne Hakkarainen
Kapellimestari Miroslaw Wojtas
Juontaja Jukka Rossi

Ohjelma:
Ouverture
Ponytime - Miss Anna / Sirkus Finalndian veikeät ponit, Anna Jernström (Suomi)
Doro / kisailevat nuket (Romania)
2 Rotos / bola-bola, rola-rola
Markku Karvo / taikuutta (Suomi), (myöhemmin Marko Karvo)
Endresz Family / vipulautanumero, Anna, Laci & Kate Endresz (Unkari)
Waltteri / pyörätasapainoilija, Heikki Leppävuori (Suomi)
Tom ja Charly Ross / notkeat käärmeihmiset, Tom & Charly Ross
Laci & Kate / nuoret tempojonglöörit, Anna, Laci & Kate Endresz (Unkari)
Jan Kettil / tasapainoilua vaijerilla (Norja)
Truppe Vergiliu / Perche
Anna, Laci, Kate / roomalainen patsas, Anna, Laci & Kate Endresz (Unkari)
4 King / venäläinen aisa (Puola)
Truppe Virgiliu / hämähäkkimies ja partner akrobatianumero hämähäkinverkossa
Bobon ja Klein Helmut / paussiklovnit, Lasse Nørager, Helmut Werner (Tanska ja Saksa)

Kesän huipputapahtuma nuorille taisi olla Ritari Ässän Kitt-auto, jota Jouni Aalto haastatteli Sirkus Finlandia Juniorissa.  Vuodet muokkaavat myös taiteilijanimiä Bobon on nykyään Bonbon ja Markku Karvo on nykyään Marko Karvo.



Pyöräakrobaatti Waltteri eli Heikki Leppävuori.


Kommentit:

Ihan vielä joitain vuosia sitten Porvoossa entisellä kentällä kävi aina vanha rouva kottikärryn kanssa hakemassa lannoitetta puutarhaan. Hän myös aina toi tosi hyviä omenoita sirkuksen väelle! Uusi kenttä taitaa kuitenkin olla sen verran kaukana, ettei kottikärryillä enää kannata lähteä liikkeelle. 
Klovni Sebastian

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Silloin Bonbon oli vielä Bobon 

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

.

2 comments:

Klovni Sebastian said...

Ihan vielä joitain vuosia sitten Porvoossa entisellä kentällä kävi aina vanha rouva kottikärryn kanssa hakemassa lannoitetta puutarhaan. Hän myös aina toi tosi hyviä omenoita sirkuksen väelle! Uusi kenttä taitaa kuitenkin olla sen verran kaukana, ettei kottikärryillä enää kannata lähteä liikkeelle.

Anonymous said...

Silloin Bonbon oli vielä Bobon