Sunday 14 April 2013

2 Akilles


Alamies Olavi (Olli) Lehtinen (28.8.1905–16.12.1988) teki mittavan elämäntyön liikunnan ja viihdetaiteen parissa. Olli liittyi jo varhaisessa nuoruudessa viipurilaiseen Talikkalan Toverit voimistelu- ja urheiluseuraan, jonka puitteissa kilpailumatkat ulottuivat ulkomaillekin. Kilpailu-uraa maineikkaammat saavutuksensa Olli Lehtinen sai viihdetaiteilijana. Hän esiintyi partnerinsa Yrjö Irjanteen (k. 1958) kanssa nimillä 2 Akilles ja Talikkalan Taitovoimistelijat (yläkuva). He tekivät esiintymismatkoja ympäri Eurooppaa, mm. Moulin Rouge Pariisissa 1954.

Yrjö Irjanteen kuoltua Olli Lehtisen partneriksi tuli mm. Bernt Lindfors (alakuva), joka on esiintynyt myös yksin nimellä Benjamin. Alpo Hirvimäki tuli sitten jossain vaiheessa ylämieheksi (alin kuva). Lehtisen kuoltua 2 Akilles nimeä jatkoivat Kari Hasanen ja Alpo Hirvimäki pitäen kiitettävästi mainetta yllä. He esiintyivät mm. Sirkus Finlandiassa 1983.

Talikkalan Taitovoimistelijoihin on joskus kuulunut viisi jäsentä, joskus kolme. Löytyy myös vanhoja kuvia akrobaattiryhmästä 3 Akilles. Mitenkähän se historia on oikein kulkenut näiden osalta 1900-luvun alussa?



No comments: