Wednesday 13 February 2013

Lilly Yokoi



Tasan 50 vuotta sitten Lilly Yokoi (s. 16.1.1929) esiintyi Helsingin Kalastajatorpalla, kuten Helsingin Sanomien lehti-ilmoitus 13.2.1963 alhaalla kertoo. Impressaarina toimi, kukas muu kuin Tom Hertell. Tom hankki tuohon aikaan Suomeen kaikki sirkus- ja varieteemaailman suuret tähdet.

Lilly syntyi New Yorkissa sirkusperheeseen. Hänen vanhempansa Eizo ja Rui Yokoi olivat pyöräakrobaatteja. Kaikki perheen lapset Mary, Lilly, Olga (Akimo), Kimiko (Kimi) ja George oppivat saman ammatin vanhemmiltaan. Niinpä jossain vaiheessa syntyi pyöräakrobaattinumero The Yokoi Family. Vanhempien jäädessä pois esiintymistä jatkoi neljä sisarusta nimellä Yokoi Sisters. Lilly aloitti oman sooloesiintymisensä 1956 ja kolme muuta sisarusta jatkoivat nimellä Yokoi Trio.

Amerikkalaisten tv-esiintymisien jälkee Lilly nousi kuuluisuuteen. Hän kiersi esiintymässä ympäri maapallon. 1960 ja 1970 -luvuilla Lilly Yokoi oli maailman ehkä tunnetuin pyöräakrobaatti. Monen mielestä vieläkään ei ole löytynyt hänen veroistaan. Eläkeläisvuosikseen Lilly muutti Tokioon. Hänen viimeinen esiintymispaikkansa oli Blackpoolin Tower Circus Brittein saarilla vuonna 1982.

Kommentit:


>>>>>>>>>>>>>>>>>>

Lilly Yokoi esiintyi Kalastajatorpalla myös marraskuussa 1971. Tässä leike Helsingin Sanomista 1.11.1971.
Björn Gammals  
>>>>>>>>>>>>>>>>>>


Lilly Yokoi esiintyi myös olympiastadionilla muistaakseni vuonna 1961 ( aivan varma en ole vuodesta koska muistiinpanot ovat vintillä). Kyseessä oli amerikkalaisen Harlem Globetrotters koripallojoukkueen kiertue jonka yhteydessä siis oli mahdollisuus nähdä myös Lilly Yokoin pyöränumero.
Peter Lindfors

>>>>>>>>>>>>>>>>>>

1 comment:

Peter Lindfors said...

Lilly Yokoi esiintyi myös olympiastadionilla muistaakseni vuonna 1961 ( aivan varma en ole vuodesta koska muistiinpanot ovat vintillä). Kyseessä oli amerikkalaisen Harlem Globetrotters koripallojoukkueen kiertue jonka yhteydessä siis oli mahdollisuus nähdä myös Lilly Yokoin pyöränumero.

Peter Lindfors