Wednesday 3 October 2012

Langry Ikinuori



Langry on oikealta nimeltään Abdeslam Chellaf. Hän syntyi Tangerissa, Marokossa 1940. Hänen isänsä lempinimi oli Langry. Niinpä Abdeslam Chellaf käytti pitkään taiteilijanimeä Langry Jr. Viime vuosina jostain syystä Jr on pudonnut lopusta pois ;-)

Ikää on siis vasta 72 vuotta ja niinpä hän esiintyy edelleen siinä kuin nuoremmatkin. Minä jo luulin, että Sirkus Finlandian kiertue 2007 (yläkuva) oli jäähyväiset sirkukselle, mutta mitä vielä. Tämän vuoden elo–syyskuussa Cirko-keskuksen Solmu-salissa esitettiin Circo Aereo'n tuottama Camping 2 - ufot, uskonto ja pakolainen, jossa Langry'llä oli merkittävä osa akrobaattina. Esitys oli Maksim Komaron ohjaama ja mukana olivat mm. sosiaalipsykologi-akrobaatti Kristiina Janhunen, räppäri Heikki Kuula, tietokirjailija Osmo Tammisalo ja akrobaatti Langry. Esitys sai niin hyvän vastaanoton, että ei tainnut tämäkään olla Langryn jäähyväisnäytös.

Langryn sirkusura alkoi 12-vuotiaana. Hän on kiertänyt kaikki tunnetuimmat sirkukset ja tehnyt kaikkea mahdollista. Onpa hän ollut elävä tykinkuulakin. Maailmankansalaisena hän osaa kahdeksaa kieltä. Sirkus Finlandiassa hän esiintyi ensimmäisen kerran 1980 (alakuva). Avustajana toimi Miss Erica eli Erja Lehmus (os. Ahtola). Hänet nähtiin myös Haikon kartanon Talvisirkuksessa 1985. Langry toimi akrobatian opettajana Teatterikorkeakoulussa peräti 20 vuotta. Kaiken lisäksi hän on seuraihmisenä mitä parhain.


Kommentit:

Langry esiintyi myös Circus Piccolossa kiertueella vuonna 1992. 
Anna Wolczkiewicz
.

1 comment:

Unknown said...

Langry esiintyi myös Circus Piccolossa kiertueella vuonna 1992.