Saturday 5 May 2012

Venäläiset viimeksi 1996



Taisi olla viimeksi 1996, kun venäläinen sirkus vieraili Suomessa. Nimellä The Great Russian State Circus seurue kiersi kuukauden aikana 13 kaupungin jäähalleissa. Sirkuksen tuottaja oli Suomen Ohjelma- ja Telttapalvelu, myynnistä vastasi Show Pähkinä Oy ja rankan teknisen toteutuksen suoritti Nuokun Sirkus. Kiertueen johtaja oli Kimmo Karikorpi ja Venäjän Valtion Sirkuksen kiertuejohtaja oli Aleksei Youdine. Lippujen hinnat olivat 70–120 markkaa. Seurueeseen kuului 60 taiteilijaa, teknistä henkilökuntaa 40, 9 hevosta, 5 merileijonaa, orkesteri ja baletti. Ajoneuvokalustoon kuului 7 täyspitkää rekkaa, yhtä monta pakettiautoa sekä kaksi linja-autoa.

Ainakin Kouvolassa ohjelmassa esiintyivät jonglööri-sisarukset Alexander ja Violetta Kiss, vaikka heitä ei mainita ohjelmalehdessä. He tekivät yhdessä loistavan numeron. Myöhemmin Alexander jatkoi soolona ja sisko Violetta meni opettajaksi Moskovan Sirkuskouluun jonglöörilinjalle. Violetta mm. valmensi kuuluisan Sergei Ignatovin, joka oli ensimmäinen, joka heitti 11 rengasta esityksessään. Ignatov esiintyi Tykkimäen huvipuistossa 1997. Alakuvassa istumassa Alexander Kissin poika Nikolai Kiss, jonglööri myös.

Kommentit:

Hieno oli kiertue ja" opettava."
Jouko Alho 
- - - - - - - - - - - - - - - - -

No comments: