Tuesday 8 May 2012

TV-mainontaa


Vähän hitaasti tuo video lataantuu, mutta tässä nyt Sirkus Finlandian tämänvuotinen TV-mainos. Vallan mainio 3D-animaatiopläjäys on tehty ArtFlow:ssa Pinjaisissa ja puikoissa on ollut Mats Holmberg.

Sirkus Finlandia on jo useamman vuoden käyttänyt myös televisiota mainonnassaan. Mainokset näkyvät alueellisesti kiertueen aikataulun mukaisesti. Tänä vuonna mainoksen pituus on 15 sekuntia. Tästä videopätkästä puuttuvat paikkakuntien nimet.






1 comment:

Fia said...

Itse kävin lapsena näissä sirkuksissa. Siinä oli oma taikansa. Aina kun näin mainoksen syksyisin, sitä innoistui oikein kunnolla. Parhaillaan itse työstän mainosta yritykselle, mutta se täytyisi vielä viimeistellä ammattilaisen puolelta. On ihana huomata, että kyllä vanhat mainokset jäävätkin vain mieleen ja niitä miettii vielä aikuisiälläkin. Tuo muistoja ja tunteita pintaan!