Wednesday 2 May 2012

Sebastianin alkutaival



Oikealta nimeltään hän on Seppo Tauriainen. Sirkus Finlandian vatsastapuhujan Sebastianin ura sirkuksessa alkoi 16-vuotiaana. Ensimmäisinä vuosina ei vielä maneesille ollut asiaa vaan työnkuvaan kuului teltan purku ja pystytys, lipunmyynti kameliratsastukseen ja monenlainen auttaminen. Lähimmäksi telttaa Sebastian pääsi tuodessaan hevosia maneesille Anna Jernströmin numeroon. Kaikenaikaa Sebastian kuitenkin haaveili omasta numerosta. Olihan hän taikonut jo 6-vuotiaasta alkaen.

Vuoden 2001 kiertueella presidentti Tarja Halonen tuli vierailemaan näytöksessä. Samana päivänä taikuripariskunta Finn Aspenin (Jorma ja Aino Airaksinen) välineistä huolehtiva maneesipoika joutui lähtemään maasta. Taikuri muisti telttapojan, joka päivittäin oli seurannut heidän numeroaan ja pyysi apua. Niinpä Sebastianin ensimmäinen kerta maneesilla taikuria auttamassa tapahtui presidentin läsnä ollessa, taikurin vaimolta lainatut housut jalassa!

Seuraavina vuosina Sebastian pääsi tosi hommiin klovnien Prof. Bluffon ja Don Christianin partnerina. Portugalilaisen Enrique Romeron härkätaisteluparodiassa vuonna 2004 Sebastian sai toimia härän takapuolena (kuva alhaalla). Kaikki nämä kiertueet ja esiintymiskokemukset valmistivat häntä esiintyjänä ja lopulta avasivat ovet myös kansainvälisiin sirkuksiin kaukomaita myöten.


Kommentit:

Jopa löytyi mielenkiintoinen tarina Seppo Tauriaisen alkutaipaleen retkist. Nyt hän on kiertueella Norjassa ja jo ammattiesiintyjänä. Hyvä - tarinaa voisi vaikka jatkaa teemalla Klovni Sebastian jatkaa . . . 

1 comment:

Anonymous said...

Jopa löytyi mielenkiintoinen tarina Seppo Tauriaisen alkutaipaleen retkist. Nyt hän on kiertueella Norjassa ja jo ammattiesiintyjänä. Hyvä - tarinaa voisi vaikka jatkaa teemalla Klovni Sebastian jatkaa . . .