Monday 16 April 2012

Tomi Purovaaralle potkut



Netissä liikkuu tieto, että uuden sirkuksen keskuksen Cirkon toiminnanjohtaja Tomi Purovaara on potkittu pihalle. Cirko – Uuden Sirkuksen Keskus ry:n hallitus irtisanoi työsuhteen sähköpostiviestillä perjantai-iltana. Purovaara vapautettiin työntekovelvoitteesta välittömästi. Irtisanomisperusteena oli, ettei "työsuhteen jatkumiselle ole perusteita". Vielä tähän iltaan mennessä ei Cirkon nettisivuilla ole pistetty asian suhteen tikkua ristiin. Tässä siis noudatetaan nykylinjaa eli ollaan hiljaa ja selitetään vasta sitten, kun asia leviää käsiin. Hiljaisuudella on vain paha tapa synnyttää huhuja.

Oheiset kuvat ovat viime syksyltä, jolloin Sari Lakso ja Tomi Purovaara esittelivät Cirkon ja Sirkuksen Tiedotuskeskuksen toimintaa Euroopan Sirkusjärjestölle ECA:lle.

Cirko - Uuden Sirkuksen Keskus ry on vuonna 2002 toimintansa aloittanut yhdistys, jonka  tehtävänä on sirkustaiteilijoiden aseman parantaminen ja taiteenalan kehittäminen. Yhdistyksen ylläpitämä kansallinen CIRKO-keskus tukee ja kokoaa suojiinsa suomalaisen sirkustaiteen toimijoita ja projekteja. CIRKOn toimintaa tukevat opetus- ja kulttuuriministeriö, Helsingin kaupunki ja Suomen Kulttuurirahasto.

Tomi Purovaara (s. 1963) on Cirkon lisäksi työskennellyt vuodesta 1993 laajasti esittävän taiteen kentällä: Sirkuksen tiedotuskeskuksen johtajana (2006–2011), Ateneum-salin tuottajana (2004–2005) ja Sibelius-Akatemian konserttituottajana (2002–2004). Purovaara on kirjoittanut sirkuskirjoja ja julkaissut useita artikkeleja alan lehdissä.

Valitettavasti klassisen- ja nykysirkuksen välillä on edelleen, jos ei enää kuilua niin ainakin leveä oja. Monet sirkuksen vanhat parrat eivät tunne itseään tervetulleeksi tähän nuorten joukkoon.


Kommentit:

LEHDISTÖTIEDOTE, Vapaa julkaistavaksi 16.4.2012
CIRKO – Uuden sirkuksen keskukselle on valittu uusi hallitus 12.4.2012 alkaen. Uuden hallituksen  jäsenet edustavat sekä sirkusalaa että  media-, yritys- ja järjestökenttää.
Hallituksen puheenjohtajana toimii asianajaja Julius Parikka, varapuheenjohtajana sirkustirehtööri Petteri Jakobsson ja hallituksen muita jäseniä ovat mm. sirkustaiteilijat Sakari Männistö ja Kalle Hakkarainen.
CIRKOn hallintojohtajaksi on nimetty filosofian maisteri Mika Väyrynen 16.4.2012 alkaen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - -
"Monet sirkuksen vanhat parrat eivät tunne itseään tervetulleeksi tähän nuorten joukkoon." - Niin, eikös se ole vähän koko jutun ideakin? Ja, eikös sekin ole hyvä jos alalla on erilaisia vaikuttajaryhmiä. Esim. kirjoituksen aiheenna ollut henkilö on lähes 50v. Kovin on suhteellista tuo nuoruus.
- - - - - - - - - - - - - - - - - -

Cirkolaiset haukkuvat ja syyttelevät toisiaan julkisuudessa - ei järin hyvää "markkinointia"
tai ehkä kyseessä on jokin "käsitteellinen" pellenumero onhan kyse nykysirkuksesta:)
- - - - - - - - - - - - - - - - - -




2 comments:

Anonymous said...

"Monet sirkuksen vanhat parrat eivät tunne itseään tervetulleeksi tähän nuorten joukkoon." - Niin, eikös se ole vähän koko jutun ideakin? Ja, eikös sekin ole hyvä jos alalla on erilaisia vaikuttajaryhmiä. Esim. kirjoituksen aiheenna ollut henkilö on lähes 50v. Kovin on suhteellista tuo nuoruus.

Anonymous said...

Cirkolaiset haukkuvat ja syyttelevät toisiaan julkisuudessa - ei järin hyvää "markkinointia"
tai ehkä kyseessä on jokin "käsitteellinen" pellenumero onhan kyse nykysirkuksesta:)