Sunday 8 April 2012

Elvira Bono

(Olemme poistaneet tässä olleen väärän kuvan)

Laura Francisca Elvira Bono (1893–1947) (korjattu tieto = 1893–1973) on yksi suomalaisen sirkushistorian salaperäisimmistä naisista. Oheiseen korttiin on etunimeksi kirjoitettu Frangisca g-kirjaimella. Hänen lempinimiänsä olivat Moppe ja Lapin ruusu. Sukunimikin vaihteli elämän aikana: Ruokokoski, Hallen ja Sormunen. Hänen isänsä oli Italian Torinosta kotoisin oleva Hendrik Frans (Enrico Francesco) Bono ja äiti oli Kristina Pärsson. Elvira Bono syntyi Ruotsin Malmössä.

Elvira Bono toimi aluksi nuorallatanssijana. Jossakin vaiheessa hän esiintyi yhdessä Edy Hyypän kanssa perch-numerolla. Hän toimi myös taiteilija Jalmari Ruokokosken (1886–1936) mallina. He avioituivat 1910 ja erosivat 1913. Elvira esiintyi myös vuosia pienen seurueen kanssa Pohjois-Suomen markkinoilla. Kultakuume vei seikkailijattaren syvemmällekin Lappiin. Hän piti mm. kahvi- ja ruokapaikkoja maantietyömiehille Ivalon ja Kolttakönkään välillä ja kulki aina ladattu revolveri mukana. Hänen kerrotaan ampuneen Matti Sivonen -nimisen työmiehen Höyhenjärvellä 1918 (toisen tiedon mukaan 1920). Bono oli myös ruotsalaisen Boliden-yhtymän omistaman Luttojoen Kulta Oy:n kullanhuuhdontatyömaan emäntänä Ivalon Ritakoskella. Paikalla sijaitsee kuulemma vieläkin Mopen tuvaksi kutsuttu rakennus, jossa Bono asui. Vuosina 1919–1927 Bono oli naimisissa insinööri Ivar Hellenin kanssa ja vuonna 1942 hän meni naimisiin työmies Uuno Perttu Sormusen kanssa.

Muut tiedot Elvira Bonosta ovat vähäisiä. Edellä mainitut asiat antavat kuitenkin viitteitä kirjavasta ja seikkailurikkaasta elämästä, josta riittäisi varmaan paljonkin kerrottavaa. Tätä kannattaisi tutkia tarkemminkin.

Kommentit:

xxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Kommentteja tuli sähköposteilla usealtakin suunnalta. Kovin kirjavaa on tieto ja pieninä palasina siellä täällä. Tässä lyhennetty kooste saamistani viesteistä.
Ensinnäkin kuvassa olevassa nimikirjoituksessa ei ole g-kirjainta vaan vanhanaikaiseen tyyliin kirjoitettu z. Franziscan nimi näkyy jossain olevan kirjoitettu myös muotoon Fransisca.
Synnyinpaikka taitaakin olla Katrineholm, joka on Norrköpingin yläpuolella ja alun toista sataa kilometriä Tukholmasta.

Hans Lidman kertoo kirjassa Seikkailujen pohjola, että Laura Fransisca Elvira de Bono oli italialais-ruotsalainen vanha sirkuslainen, joka pakkonaitettiin Pariisissa taidemaalari Jalmari Ruokokoskelle ja tuli siis hänen mukanaan aikoinaan Suomeen. Tämä tapahtui välillä 1909–1913, jolloin Bono lähti juopon luota muille maille. Kirjan perusteella Moppe ei vaikuttanut hirveästi kultamailla, vaan oli mm. naimisissa Petsamossa sijaitsevan sahalaitoksen johtajan kanssa ensimmäisen maailmansodan jälkeen ynnä sittemmin parin avioliiton jälkeen metsätyömies Eino Sormusen kanssa. On tietysti saattanut heilua Ritakoskellakin välillä. Mutta ennen varsinaista Petronellaa ainakin, jos heilunut on.

Riihimäen Sanomissa vuonna 1914 kuvaillaan Jalmari Ruokokosken maalauksia itämaisiksi aiheiltaan. Taiteilija itse rakasti intohimoisesti sirkusta ja olihan hänen ensimmäinen vaimonsa Elvira Bono sirkustaiteilija. Helsingissä Ruokokoskella oli Sirkuskatu 3:ssa yhteinen ateljee mm. Tyko Sallisen ja Ville Mykkäsen kanssa. Sieltä ei ollut pitkä matka erääseen Ruokokosken suosikkipaikkaan Hakaniemessä olleelle Sirkusareenalle. Modernina kaupunkilaisena taiteilija oli myös innokas elokuvien katsoja.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Elvira Bono (Sormunen) on kuollut vasta v. 1973 Rovaniemellä, jonne hänet on myös haudattu.
Ulla Etto  
xxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Elvira är min moster, hon var halvsyster till min mamma Tamara och dom hade samma pappa, Henrik Bono. Min mamma var född i ryssland, i staden Samara, vem hennes mamma var har jag ingen aning om. Hennes pappa som då hade en cirkus Cirkus Bono. Han och kvinnan han levde ihop med tog med sej mamma till Sverige. Det var ju fruktansvärt fattigt i ryssland på den tiden. Det var i mitten av 1900-talet, omkring 1920. När dom lämnade ryssland skrev hennes pappas kvinna mamma som sin dotter i pappren och hon hette därför Backer Meurke i efternamn. Hennes pappa som var analfabet hade ingen aning om det och han blev mycket arg när han månta år senare fick veta att mamma inte hade hans efternamn.
Min morfar dog långt innan jag föddes så vi har aldrig träffats.
Wiola Ljungberg
Ösmo
xxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Luin juuri Apu-lehden artikkelia Elvirasta vuodelta -68, ja siinä hän sanoo olevansa venäläis-ruotsalainen... Todella kummallista, italialaisia sukujuuria ei mainita ollenkaan: "Elvi de Bonon isä oli venäläinen, äiti skoonelainen..." Kiinnostaisi tietää Elvirasta enemmän!
Anniina
xxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Olen kerännyt aineistoa Elviran elämästä jo useamman vuoden työn ohessa. Aineistoa on paljon. En tiedä jaksaako kukaan odottaa, mutta kyllä minä saan sen valmiiksi sarjakuvakirjaksi jonain kauniina päivänä. 
Ulla Etto, kuvittaja
xxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Dettaär min moster hon hette Marta Olivia Franciska Bono och är född 1898 01 03 i Finland av italienska föräldrar Jag heter Nadja Franciska Bono mitt tel 0704125371 i Sverige
Detta är min farmor hon heter Marta Olivia Franciska Bono jag heter Nadja Franciska Bono mitt tel 0704125371
xxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Huvielämän kiertolaisissa kerroin Edy Hyypän ja Elvira Bonon sirkusesityksessä sattuneen onnettomuuden tapahtuneen n. vuonna 1913. Silloin minulla ei ollut käytössä Apu-lehteä 1968, missä hyvä artikkeli Elviran kertomana. Hänen mukaansa onnettomuus tapahtui vuonna 1917.
Tosin toimittaja toteaa itsekin jutussa, että Elviralla menevät vuodet sekaisin. Joka tapauksessa Elvira kertoo, että onnettomuuden jälkeen muut sirkustutut lähtivät "Egyptiin. Sen Edy Hyyppä ja pari muuta tekivätkin 1920-luvun alussa. Euroopan varieteiden kautta Egyptiin, jossa Hyyppäkin vietti kaksi vuotta.
t.Heikki Nevala
xxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Tämän keskusteluketjun alussa olevassa kuvassa ei ole Elvira "Moppe" Bono, vaan hänen serkkunsa Martta Bono (vanhemmat Louise Bono ja Samuel Muschinsky). Kuva tulossa, välitin sen Karille.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Tietääkö joku Elvira Bonon kuolinpäivän? Entä hänen äitinsä henkilötietoja? Kristina Pärsson on joidenkin lähteiden mukaan vain kolme vuotta vanhempi kuin Elvira Bono eli virheitä on näissä lähteissä.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxx
My great aunt. My Grandpa Victor's sister. 
Love Brenda Bono USA 

My grandfather came to the U.S. as a merchant marine , I believe. He said his family were gypsies and had a family circus. Everything else about this I have recently read online and find it fascinating. More information would be greatly appreciated. Also to be able to translate the info into English would be helpful. 
Grandpa also said he was from Norway. His parents were Henry and Kristina. He also said he stowed away on a ship at one time as a child and didn't tell his mama he was going. He said his papa went to Russia to "train bears." The year of his birth matches the brother of Elvira Bono. 

Vapaa käännös:

Iso tätini. Isoisäni Victorin sisar.
Rakkaudella Brenda Bono USA

Isoisäni tuli Yhdysvaltoihin kauppalaivalla, uskon. Hän sanoi, että hänen perheensä olivat mustalaisia ja että heillä oli perhesirkus. Kaikki muu tästä olen äskettäin lukenut verkossa ja on mielestäni kiehtovaa. Lisätiedoista olisin erittäin arvostettu. Myös tietojen kääntäminen englanniksi olisi hyödyllistä.
Isoisä sanoi myös olevansa Norjasta. Hänen vanhempansa olivat Henry ja Kristina. Hän sanoi myös, että hän pysyi aluksella kerralla lapsena eikä kertonut äidilleen menevänsä. Hän sanoi, että hänen papansa meni Venäjälle "kouluttamaan karhuja". Hänen syntymävuotensa on sama kuin Elvira Bonon veli.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxx
A wonderfully surprising message! Tell me more!
Kari Nieminen, info@reklaamikari.fi
xxxxxxxxxxxxxxxxxxx
.

19 comments:

Anonymous said...

Elvira Bono (Sormunen) on kuollut vasta v. 1973 Rovaniemellä, jonne hänet on myös haudattu.
Ulla Etto

Kari Nieminen said...

Kiitos korjauksesta.

Wiola Ljungberg said...

Elvira är min moster, hon var halvsyster till min mamma Tamara och dom hade samma pappa, Henrik Bono. Min mamma var född i ryssland, i staden Samara, vem hennes mamma var har jag ingen aning om. Hennes pappa som då hade en cirkus Cirkus Bono. Han och kvinnan han levde ihop med tog med sej mamma till Sverige. Det var ju fruktansvärt fattigt i ryssland på den tiden. Det var i mitten av 1900-talet, omkring 1920. När dom lämnade ryssland skrev hennes pappas kvinna mamma som sin dotter i pappren och hon hette därför Backer Meurke i efternamn. Hennes pappa som var analfabet hade ingen aning om det och han blev mycket arg när han månta år senare fick veta att mamma inte hade hans efternamn.
Min morfar dog långt innan jag föddes så vi har aldrig träffats.
Wiola Ljungberg
Ösmo

Kari Nieminen said...

Intressant, tack.

A said...

Luin juuri Apu-lehden artikkelia Elvirasta vuodelta -68, ja siinä hän sanoo olevansa venäläis-ruotsalainen... Todella kummallista, italialaisia sukujuuria ei mainita ollenkaan: "Elvi de Bonon isä oli venäläinen, äiti skoonelainen..." Kiinnostaisi tietää Elvirasta enemmän!

Kari Nieminen said...
This comment has been removed by the author.
Anonymous said...

Olen kerännyt aineistoa Elviran elämästä jo useamman vuoden työn ohessa. Aineistoa on paljon. En tiedä jaksaako kukaan odottaa, mutta kyllä minä saan sen valmiiksi sarjakuvakirjaksi jonain kauniina päivänä. Ulla Etto, kuvittaja

Kari Nieminen said...

Ihanaa kuulla. Odotamme sitä kaunista päivää. Tsemppiä!

Bono said...

Dettaär min moster hon hette Marta Olivia Franciska Bonooch är född1898 01 03 i Finland av italienska föräldrar Jag heter Nadja Franciska Bono mitt tel 0704125371 i Sverige

Bono said...

Detta är min farmor hon heter Marta Olivia Franciska Bono jag heter Nadja Franciska Bono mitt tel 0704125371

Anonymous said...

Huvielämän kiertolaisissa kerroin Edy Hyypän ja Elvira Bonon sirkusesityksessä sattuneen onnettomuuden tapahtuneen n. vuonna 1913. Silloin minulla ei ollut käytössä Apu-lehteä 1968, missä hyvä artikkeli Elviran kertomana. Hänen mukaansa onnettomuus tapahtui vuonna 1917.
Tosin toimittaja toteaa itsekin jutussa, että Elviralla menevät vuodet sekaisin. Joka tapauksessa Elvira kertoo, että onnettomuuden jälkeen muut sirkustutut lähtivät "Egyptiin. Sen Edy Hyyppä ja pari muuta tekivätkin 1920-luvun alussa. Euroopan varieteiden kautta Egyptiin, jossa Hyyppäkin vietti kaksi vuotta.
t.Heikki Nevala

Anonymous said...

Tämän keskusteluketjun alussa olevassa kuvassa ei ole Elvira "Moppe" Bono, vaan hänen serkkunsa Martta Bono (vanhemmat Louise Bono ja Samuel Muschinsky). Kuva tulossa, välitin sen Karille.

Unknown said...

Tietääkö joku Elvira Bonon kuolinpäivän? Entä hänen äitinsä henkilötietoja? Kristina Pärsson on joidenkin lähteiden mukaan vain kolme vuotta vanhempi kuin Elvira Bono eli virheitä on näissä lähteissä.

Unknown said...

💕

Unknown said...

My great aunt. My Grandpa Victor's sister. Love Brenda Bono USA

Kari Nieminen said...

A wonderfully surprising message! Tell me more!

Unknown said...

My grandfather came to the U.S. as a merchant marine , I believe. He said his family were gypsies and had a family circus. Everything else about this I have recently read online and find it fascinating. More information would be greatly appreciated. Also to be able to translate the info into English would be helpful.

Unknown said...

Grandpa also said he was from Norway. His parents were Henry and Kristina. He also said he stowed away on a ship at one time as a child and didn't tell his mama he was going. He said his papa went to Russia to "train bears." The year of his birth matches the brother of Elvira Bono.

Sari 75 said...

Hei kaikki! Minun isomummoni oli äitini puolelta Laura Elviira Gongordia Bono ja pappani oli Ragnar Rafael Leonard Bono.Äitini on vielä onneksi täällä kertomassa tarinoita ja jos on kiinnostusta tietää lisää niin voi ottaa yhteyttä.Sähköpostiini on sarzmo75@gmail.com