Saturday 3 March 2012

Moskovan Suuri Sirkus 1965


Vuoden 1965 Moskovan Suuren Sirkuksen Suomen vierailun ohjelmalehti on 28-sivuinen ilmoituskooste. Hinta 100 markkaa. Ilmoituksia on todella paljon. Toisaalta – onhan se ilahduttavaa nähdä, että esimerkiksi Saimaan kanavan rakennusurakoitsijoista löytyy 17 suomalaisyritystä, joita kiinnostaa sirkustaide. Niistä tulee jo kolme sivua. Siinä olisi nykyajan ilmoitushankkijoille opetusmateriaalia.

Ohjelmalehden kuvat ovat suttuisia ja epäselviä. Pari juttua esittelee artisteja suomeksi ja ruotsiksi. Ohjelmalehdestä löytyy myös ruokareseptejä kalasäilykkeistä pitäville. Missään ei mainita sirkusvierailun vuosilukua, mutta pari ilmoitusta paljastaa sen: Moskvitsh 408 Elite tuli Suomessa myyntiin 1965 ja Vaaksa vaara -elokuvan ensi-ilta oli 1965.

Ohjelmassa kiinnittyy ensimmäiseksi huomio sikoihin. Niitä ei joka sirkuksessa näe. Niiden kouluttajana toimi Vladislava Varjakojene. Maneesilla nähtiin myös Elvina Podtsernikova karhujen kanssa. Ivanovit esiintyivät simpanssien kanssa. Ohjelmassa esiintyi myös kolme VFSNT:n (Venäjän federatiivisen sosialistisen neuvostotasavallan) ansioitunutta taiteilijaa: klovni Boris Vjatkin (alakuvassa), jonglööri Ivan Hromov ja akrobaatti Mihail Jegorov.

.

No comments: