Tuesday 10 January 2012

Vesisirkus 1961


Trolle Rhodinin sirkus kiersi välillä muuta maailmaa melkein neljä vuotta. Viisi maata, 42 kaupunkia ja noin seitsemän miljoonaa katsojaa oli saalis. Vuonna 1961 tultiin jälleen Suomeen. Uutuutena oli sirkusohjelmaan yhdistetty vesi-show-esitys ja jäärevyy. Sirkussanakin kirjoitettiin lännen malliin c-kirjaimilla.

Uutta oli myös ohjelmalehti, joka oli painettu suomeksi ja ruotsiksi. Aiemmin ruotsinkielisen esitteen väliin lykättiin vain suomenkielinen lisälehti. Ohjelmalehden kansi oli nyt makea ja siihen aikaan vähän uskaliaskin.

Ohjelman ensimmäinen puoliaika oli klassista sirkusta ja väliajan jälkeen oli vuorossa vesi- ja jäärevyy. Koko ohjelmasta ei löydy villieläimiä. Mukana näyttää olevan vain kameleita, norsuja, merileijonia ja hevosia. Lehden kuvituksessa näytetään kuitenkin simpansseja, leijona ja tiikeri.

Merkillinen uutuus suomalaisille oli varmaankin vesiurut, eli soitetutn musiikin tahdissa liikkuvat suihkulähteet. Tuo veden ja jään käyttö olisi ollut mielenkiintoista nähdä sen ajan tekniikoilla. Muistetaan, että vasta vuonna 1956 Tampereen Koulukadulle rakennettiin Suomen ensimmäinen tekojäärata. Muovisia luistinratoja ei silloin kai vielä ollut.

Kommentit:

••••••••••••••••••••••••••••••
Rhodinin sirkuksen vuoden 1961 ohjelmalehtinen on todellakin kuvitukseltaan hyvin kirjava ja monia siinä esiteltäviä taiteilijoita ja eläimiä ei itse esityksessä nähty. Tämä saattaa johtua siitä että kesken sesongin, itse asiassa jo sesongin alussa, sirkus vaihtoi telttansa suuremmasta pienempään ja mahdollisesti silloin supistettin myös itse esitystä. Sesongin alussa sirkus esiityi Ruotsissa ja tuli Suomeen toukokuun lopulla Ahvenanmaan kautta. Elokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin sirkus oli Helsingissä. Muistan esityksen hyvin. Se alkoi legendaarisen Anton Kollmannin petoeläinesityksellä ( kaksi tiikeriä ja yksi urosleijona, lisäksi eläintallin puolella oli sirkuksella toinen urosleijona ).
Kollmann oli rutinoitunut esiintyjä joka jo ennen sotia oli työskennellyt Kronen sirkuksessa Saksassa. Hän oli mukana myös Rhodinin kiertueilla suomessa vuosina 1956 ja 1957. Myöhemmin hän perusti perheen Suomeen ja asui vielä ainakin muutama vuosi sitten Jyväskylässä.

Tätä petoeläinestystä ei ymmärtääkseni nähty Ruotsin puolella koska Ruotsi oli kieltänyt petoeläinesitykset vuonna 1960.Ohjelmassa olivat myös mm. pyöräakrobaatit Ola ja Barbro jotka myöhemmin siirtyivät nuorisosirkustoiminnan pariin.Toinen puoliaika oli kokonaan jäärevyytä. Varsinaista vesirevyytä en ainakaan muista. Sen sijaan vuoden 1956 versiosa koko toinen puoliaika oli vesirevyytä.Sirkus liikkui muuten ympäri Suomea junalla.Peter Lindfors
••••••••••••••••••••••••••••••

Peter,
Olipa hauska ja yllättävä lukea isästäni (Kollmann) täällä. Tulin ihan sattumalta sivustolle. Olen hänen tyttärensä! Kyllä vaan, asuu yhä Jyväskylässä.
Ota Peter yhteyksiä! Olisi hauska kuulla enemmän.
Maria Kollmann

••••••••••••••••••••••••••••••
Trolle Rhodinin Vesi- ja jääshown ohjelmalehdessä 1961 ruotsinkielisessä osassa on 2 Torandos, suomenkielisessä osassa 2 Tornados ja ohjelmalehden artistikuvan alla on nimi 2 Dorantos, joka on tämän "Hängeperch" numeron esittäneiden taiteilijoiden todennäköisesti oikea nimi.
Kyseessä eivät olleet Vilén ja Niitlahti.
BG 
••••••••••••••••••••••••••••••



3 comments:

Anonymous said...

Rhodinin sirkuksen vuoden 1961 ohjelmalehtinen on todellakin kuvitukseltaan hyvin kirjava ja monia siinä esiteltäviä taiteilijoita ja eläimiä ei itse esityksessä nähty.Tämä saattaa johtua siitä että kesken sesongin, itse asiassa jo sesongin alussa, sirkus vaihtoi telttansa suuremmasta pienempään ja mahdollisesti silloin supistettin myös itse esitystä.

Sesongin alussa sirkus esiityi Ruotsissa ja tuli Suomeen toukokuun lopulla Ahvenanmaan kautta.Elokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin sirkus oli Helsingissä.

Muistan esityksen hyvin.Se alkoi legendaarisen Anton Kollmannin petoeläinesityksellä ( kaksi tiikeriä ja yksi urosleijona,lisäksi eläintallin puolella oli sirkuksella toinen urosleijona ).

Kollmann oli rutinoitunut esiintyjä joka jo ennen sotia oli työskennellyt Kronen sirkuksessa Saksassa. Hän oli mukana myös Rhodinin kiertueilla suomessa vuosina 1956 ja 1957.Myöhemmin hän perusti perheen Suomeen ja asui vielä mainakin muutama vuosi sitten Jyväskylässä.

Tätä petoeläinestystä ei ymmärtääkseni nähty Ruotsin puolella koska Ruotsi oli kieltänyt petoeläinesitykset vuonna 1960.

Ohjelmassa olivat myös mm. pyöräakrobaatit Ola ja Barbro jotka myöhemmin siirtyivät nuorisosirkustoiminnan pariin.

Toinen puoliaika oli kokonaan jäärevyytä. Varsinaista vesirevyytä en ainakaan muista. Sen sijaan vuoden 1956 versiosa koko toinen puoliaika oli vesirevyytä.

Sirkus liikkui muuten ympäri Suomea junalla.


Peter Lindfors

Kari Nieminen said...

Monet kiitokset arvokkaista lisätiedoista.

Anonymous said...

Peter,

Olipa hauska ja yllättävä lukea isästäni (Kollmann) täällä. Tulin ihan sattumalta sivustolle. Olen hänen tyttärensä! Kyllä vaan, asuu yhä Jyväskylässä.

Ota Peter yhteyksiä! Olisi hauska kuulla enemmän.

Maria Kollmann

maria.kollmann at kpmg.fi