Friday 23 December 2011

Cirkus 4000


Kesällä 1951 lähti liikkeelle Cirkus 4000. Sitä johti Erkki Parkkonen, joka oli Jaffu Sariolan vävy.  Hän oli aikaisemmin vetänyt vaimonsa kanssa yhtä Suomen Tivolin osastoa. Parkkonen teki sopimuksen Sotainvalidien veljesliiton kanssa. Sirkuksen nimi on erikoinen ja sen keksi Sandor Kleinbarth (1895–1982). Hän oli nähnyt Saksassa sirkuksen nimeltä Sirkus 7000 ja ajetteli, että miksi ei sirkuksella voisi olla tuollainenkin nimi.

Heillä oli melko suuri nelimastoinen teltta ja näytöksen pituus kaksi tuntia. Sirkukseen palkattiin kuusimiehinen orkesteri. Ulkomailta saatiin kuusi arabialaista akrobaattia, he tulivat Ranskasta. Muut esiintyjät olivat jo Suomessa: Kolme Papin veljestä, K Sandor, Edith Sandor ja Ernst.  Lisäksi oli suomalainen akrobaattiryhmä Powers, johon kuului kolme miestä ja yksi nainen.  He esittivät kaksi numeroa, toisen nimellä Powers ja toisen nimellä Neljä kaksosta. Jälkimmäinen nimi johtunee siitä, että alamiehen nimi oli Matti Kaksonen. Sama mies, joka nimellä Iloiset Nokipojat esiintyi myöhemmin Ville Korpelan kanssa.

Sirkus ei kuitenkaan saavuttanut toivottua taloudellista tulosta ja parin kuukauden kuluttua sen oli lopetettava toimintansa. Esiintyjät eivät tainneet saada palkkioitaan. Puhuttiin, että sotainvalidien olisi pitänyt ne maksaa. Taiteilijat palkkasivat asianajajan ja vain marokkolaiset akrobaatit saivat rahansa. Heidän oli saatava matkarahat Ranskaan. Tämän kertoo Edith Kleinbarth kirjassaan Balleriina hevosen selässä.

Julisteen ja ohjelmalehden piirsi mainospiirtäjä ja akrobaatti Veikko Hursti (1924–2005), paremminkin hyvätekijänä tunnettu. Työstään yhteiskunnan vähäosaisten hyväksi hän sai mm. sosiaalineuvoksen arvonimen.


1 comment:

Anonymous said...

Cirkus 4000 -sirkuksessa ollut ryhmä Les 4 Maroccos ehkä sai matkarahansa mutta ei kuitenkaan aivan heti matkustanut kotimaahansa. Elokuussa he nimittäin olivat mukana Linnanmäen Peacock-sirkuksen ohjelmassa. Samassa ohjelmassa nuori jonglööri Björn Gammals oli ensimmäistä kertaa kiinnitettynä Peacockiin. Markku Aulanko