Wednesday 30 November 2011

Eetu-Pelle

Eetu-Pelle eli Eero Lehtinen viettää eläköitymisjuhliaan 1.12.2011. Liikekaupungin pormestarina hän etuoikeutetusti juhlii niitä Lempäälän Ideaparkissa kotinsa lähellä. Ja oletan, että asuna on frakki. Samalla hän kuulemma julkaisee elämänkertakirjansa "Juoksupojasta pormestariksi".

Kun vierestä seuraa, niin nuori mieshän tämä Eetu on vielä. Suu käy yhtenään. Puhuisi varmaan enemmänkin, mutta kun kädet näyttää väsyvän. Myymisen taito ja löysät leukaperät ovat Luojan lahja hänelle. Niinpä hän on kysytty esiintyjä kaikkiin kaupallisiin tilaisuuksiin. Eetu-Pelle osaa käsitellä myös lapsia ja jutut eivät mene koskaan beessinvärisiksi. Mukana saattaa olla joskus myös Robotti-Rane pienellä kolmipyöräisellään, jota Eetu piilosta ohjailee ja juttelee ihmisten kanssa. Onkohan hän koskaan esiintynyt näyttämöllä tai maneesissa?

Ison osan elämästään Eero Lehtinen on viettänyt yrittäjänä ja myyjänä. Pelleilyn harjoittelun hän aloitti 1977. Eetu-Pellen nimen hän otti 1982. Viime vuosina pellehommat ovat jääneet vähemmälle kun kaikki aika kuluu pormestarin työssä Ideaparkissa. Tosin kuulakärkikyniä hän kerää vapaa-aikanaan edelleen. Niitä on vasta noin 70 000 erilaista.

Nuo kuvat ovat Kukkaisviikoilta Tampereen Keskustorilla vuonna 2007.

Kommentit:

Eetun eläkkeellelähtökekkerit olivatkin hulppeat. Leivoskahvit oli katettu 10000 hengelle. Ne olivat samalla Ideaparkin 5-vuotisjuhlat. Eetu-Pellen kirja julkistettiin kello 12.00. Eetu rakastaa lukuja. Julkistamishetkestä syntyi lukusarja 1.12.11.12. Juhlissa olivat esiintymässä myös professori Bluffo ja klovni Sebastian kahden nukkensa kanssa.
Eetun kirjan nimi muuten on Juoksupojasta Pormestariksi ja sillä oli kyllä kova menekki. Nimikirjoitusjonoa kesti useampia tunteja. t. Markku Aulanko

1 comment:

Anonymous said...