Friday 23 September 2011

Erja Lehmus


Vaasalainen Erja Lehmus eli Miss Erica on yksi suomalaisen ilma-akrobatian huippuja. Hän teki numeronsa vertikaalitrapetsilla eli katosta riippuvassa jäykähkössä köydessä.

Erja Lehmus lopetti koulunsa 17-vuotiaana ja lähti Holiday on Ice -jääsirkuksen mukaan. Sitten sirkukset veivätkin tyttöä mukanaan. Erjalla oli telinevoimistelutausta ja opettajana mm. Langry Jr eli Abdeslam Chellaf. Vertikaalinumero tehtiin kahdeksan metrin korkeudessa ilman turvaköyttä tai -verkkoa. Uransa varrella tämä maailmankansalainen on kokenut kaiken sirkuksesta. Hän myi lippuja, loi lantaa, kuulutti, ratsasti elefanteilla ja oli jopa veitsenheittäjän maalitauluna.

Erja kiersi vuosia eurooppalaisissa sirkuksissa ja liittyi Sirkus Finlandiaan 1980. Hän toi ensimmäisenä Suomeen vertikaalitrapetsin. Kolme vuotta meni Sirkus Finlandiassa. Sitten Erja kokeili tavallista, normaalia elämää muutaman vuoden, kunne löysi jälleen itsensä Sirkus Finlandiasta, Sirkus Finlandia Juniorista ja Sirkus Kalevasta kuuluttajana 1988–89.

Vuonna 1990 Erja lopetti kiertämisen ja opiskeli ylioppilaaksi, sen jälkeen tradenomiksi ja lopulta maisteriksi. Ylläolevat asiatiedot on etsitty sieltä täältä, joten pikkuvirheitäkin saattaa olla.

www.sirkusfinlandia.fi
.
Kommentit:

Hyvin muistetaan, vaikka on aikaa siitä:)


xxxxx



Minua hiukan häiritsee tässä kirjoituksessa tuo terminologia. Mistä tulee sana vertikaalitrapetsi. Sana trapetsi tarkoittanee sinällään kahden köyden varassa riippuvaa poikkitankoa. Trapetseja on sitten erilaisia. Puhutaan still-trapetsista, Washington-trapetsista, lentävästä trapetsista jne. Kun riiputaan köydessä, niin olisikohan oikeampi termi vertikaaliköysi erotuksena esimerkiksi keinun muotoon ripustetusta köydestä, jota myös pilvikeinuksi kutsutaan.
Markku Aulanko

2 comments:

Syssis små funderingar said...

Hyvin muistetaan, vaikka on aikaa siitä:)

Anonymous said...

Minua hiukan häiritsee tässä kirjoituksessa tuo terminologia. Mistä tulee sana vertikaalitrapetsi. Sana trapetsi tarkoittanee sinällään kahden köyden varassa riippuvaa poikkitankoa. Trapetseja on sitten erilaisia. Puhutaan still-trapetsista, Washington-trapetsista,lentävästä trapetsista jne. Kun riiputaan köydessä, niin olisikohan oikeampi termi vertikaaliköysi erotuksena esimerkiksi keinun muotoon ripustetusta köydestä, jota myös pilvikeinuksi kutsutaan.
Markku Aulanko